25manna 2014 ennakko

Yleistä

25manna_logoRudan kutsuu taas. Jälleen kerran saamme kokea tuon legendaarisen suunnistuspyhätön kutsun, kun kaksi (toivottavasti täyttä) joukkuetta HyRalaisia lähtee seikkailemaan polkuviidakkoon.

Maastossa on siis suunnisteltu useasti ennenkin. Vuoden 98 Tiomila muistetaan erittäin vaativista radoistaan. Voittajajoukkue jäi tuolloin ihanneajasta puolitoista tuntia. Esimerkiksi tällä kaverilla on ollut vaikeuksia: http://trygve.buanes.net/kart/show_map.php?user=trygve&map=329&lang=hu

Mutta ei ole syytä pelästyä tätä, sillä kun pyöritään kilpailukeskuksen lähellä, suunnistustehtävät ovat helppoja. 25-mannat on maastossa käyty vuosina 1999 ja 2004. 2009 oltiin kanssa ihan lähellä. Tuossa on kartta vuodelta 2004. Polkuja siis on ja niiden välissä jyrkkiä mäkiä. Kilpailukeskus samassa paikassa: http://doma.todellinen.com/show_map.php?user=tOde&map=362

99 vuoden Mannasijaa ei ole tiedossa, mutta muuten tuloksia katsellessa voidaan todeta, että maasto ei ole meitä varsinaisesti suosinut. Tätä myyttiä lähdetään nyt murtamaan. Nimilista kertoo Irmassa, että iskukykyinen ykkösjoukkue on tulossa ja huhut spesiaalivahvistuksista kertovat että legendaarinen kakkosjoukkue on tulossa. Viestissä on mukana 389 joukkuetta

Osuudet

manna2014_osuudet_1

manna2014_osuudet_2

Kisaohjeista muutama pointti

-Piikkarit on kielletty, kovametalli nastoitus sallittu. Kokovartalon peittävä SOFT:n kilpailusääntöjen mukainen vaatetus.

-Ota omat hakaneulat

-Kartan mittakaava 1:10 000, uusittu 2014. Käyräväli 4 m.

-SI-numeroita ei tarvitse ilmoittaa etukäteen. SI-kortit kytketään joukkueeseen sisäänkäynnin yhteydessä

-SI-kortin saa käyttää vain yhden kerran kilpailun aikana (eli pidetään tarkasti huolta että käytetyt SI-kortit pysyy erillään käyttämättömistä)

-Millään osuudella ei ole lähtöleimausta

-Ota oikea kartta ja varo kartan ohitusta. Tämä voi sattua jos esim ensimmäinen joukkueen juoksija neljännellä osuudella tulee vaihtoon ennen kun viimenen juoksija osuudella kolme on tullut vaihtoon. Neljännen osuuden juoksijan täytyy silloin ottaa ensimmäinen kartta osuudella viisi, siis ei ylimmäinen kartta joka on karttatelineessä.

-Kielletyt alueet ovat kartalla merkitty punaisella viivoituksella ja tontit oliivin vihreällä. Kilpailumaastossa kielletyt alueet on osittain merkitty sinikeltaisella nauhalla.

Muutama oma ohje

-Turhien hylsyjen välttämiseksi otetaan joka rastilla 2 väläystä ja 2 piippausta

-Muistetaan ottaa seurateltta mukaan tällä kertaa

-Kokemattomia varmasti mietityttää leimausjärjestelmä. Käydään asiaa läpi ennen kisaa.

Matkustus

Lähtö 10.10.2014 n. Klo 16.00 Rautatieasema, Laiva: Turusta n. 20.15.
Paluu Turun satamaan sunnuntai aamuna klo 07.00.

Tarkempi tiedotus hoituu perinteisesti Foorumin kautta. Siellä Jussi69:n puolikaima Kimmo69 onkin jo matkanjohtajan ominaisuudessa jotain kertoillut, kuin myös eräs synttärisankari. Nyt vaan viimeistelyreenejä nille jotka ovat reenanneet. Reenaamattomien ei enää kannata aloittaa 😉

Muutama linkki

Kisasivut: http://www.25manna.nu/
Kilpailutietoja Eventorista: http://eventor.orientering.se/Events/Show/7504
Ratamestarin mietteitä: http://klart.blogg.se/category/banlaggartankar.html
Kilpailun FB sivu: https://www.facebook.com/25manna
Aiheesta HyRan foorumilla: http://forum.hyvinkaanrasti.fi/viewtopic.php?f=16&t=2052

Comments are closed.