Petkelsuon pamaus -omatoimiharjoitus

Vuodenvaihteen kunniaksi HyRan jäsenille on tarjolla omatoiminen suunnistusharjoitus Petkelsuolla. Petkelsuon pamaukseksi nimetty tapahtuma on Ossin ja Pasin käsialaa.

Tarjolla on kaksi rataa, paukutus (10 km) sekä pulautus (6 km). Rasteilla on nauhojen lisäksi heijastimet siltä varalta että radoissa ei jonkun mielestä ole valoisaan aikaan riittävästi haastetta. Ratoja voi suunnistaa omatoimisesti ainakin 1.1.2021 asti, mahdollisesti pidempäänkin.

Kartat löytyvät HyRan keskustelupalstan sisäisiltä sivuilta (edellyttää rekisteröitymistä ja kirjautumista). Vaihtoehtoisesti tiedostoa voi tiedustella osoitteesta marko.pietari at gmail.com. Harjoitus on tarkoitettu vain HyRan jäsenille.

Nuorison parhaita palkittu

Koronarajoitusten takia perinteisiä nuorten päättäjäisiä ei tänä vuonna voitu järjestää, mutta nuorten palkitsemisesta ei silti luovuttu. Palkintoja on jaettu harjoitusten yhteydessä, ja poissaolijat saavat palkintonsa myöhemmin.

Kausi 2020 oli hyvin epätavallinen. Rajoitukset estivät keväällä tapahtumien järjestämisen, ja normaalimmin kuluneiden kuukausien jälkeen syksyllä on taas jouduttu sopeutumaan poikkeusoloihin eikä salivuoroja ole voitu pitää vielä lainkaan. Myös vuoden kilpailukalenteri meni sattuneista syistä uusiksi. Toisaalta uutena toimintamuotona kokeiltiin omatoimisia taitoharjoituksia, eli vuodesta löytyy positiivisiakin muutoksia. Toivottavasti vuoden 2021 puolella toimintaa päästään jälleen toteuttamaan täysipainoisesti.

Palkintoja jaettiin perinteisesti kauden aikana menestyneille, ja erityismaininnan ansaitsee AOV:n voittajajoukkue. Edellistä voittoa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa, eli kyse oli harvinaisesta tempusta. Vuoden poikajunioriksi valittiin Wertti Autio ja tyttöjunioriksi Hetta Saarinen. Menestyneiden lisäksi palkittiin ryhmäkohtaisesti tsemppareita. Lisäksi jaettiin erityispalkinnot ratamestareina toimineille lapsille ja nuorille. Ratojen suunnittelu on paitsi mukavaa itsessään myös erinomaista harjoitusta, ja nuorten innostumista ratamestaroinnista voi tervehtiä ilolla!

Vuoden 2020 palkitut

Perheryhmä: Santeri Lahti ja Aaria Toivanen
Junnuryhmä: Oskari Salomäki ja Lumi Timonen
Junnuvalmennusryhmä: Vili Kantelinen
Valmennusryhmä ja nuorten harrasteryhmä: Eemeli Friman ja Oliver Hievanen
Kilpailuissa menestyneet: Henrik Ahoniemi, Santeri Ahoniemi, Wertti Autio, Hilda Damskägg, Touko Hyvärilä, Joel Jokinen, Mona Kantelinen, Vili Kantelinen, Joona Kleemola, Eetu Korhonen, Severi Orrainen, Lauri Partanen, Hetta Saarinen ja Oskari Salomäki
AOV:n voittajajoukkue: Henrik Ahoniemi, Mona Kantelinen ja Vili Kantelinen
Ykkösluokan suunnistajat: suunnistus: Eemeli Friman, Touko Hyvärilä, Vili Kantelinen ja Hetta Saarinen, pyöräsuunnistus: Wertti Autio
Nuoret ratamestarit: Wertti Autio, Hilda Damskägg, Kerttu Haapamäki, Touko Hyvärilä, Leevi Kantelinen, Mona Kantelinen, Vili Kantelinen ja Piia Romppainen
Vuoden poikajuniori: Wertti Autio
Vuoden tyttöjuniori: Hetta Saarinen

Kiitos kaikille kaudesta 2020! Toiminta jatkuu läpi talven rajoitusten mahdollistamissa puitteissa, ja ilmoittautuminen kaudelle 2021 alkaa vuoden vaihduttua.

Mia Haavistosta HyRan uusi puheenjohtaja

HyRan syyskokous pidettiin sunnuntaina 29.11.2020. Kokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kaksivuotiskaudeksi Mia Haavisto.

Mia on toiminut johtokunnassa kahden vuoden ajan. Sitä ennen hän on oman harrastamisen ohella muun muassa toiminut lasten ohjaajana sekä vastuutehtävissä kilpailuissa – kuten oheisessa kuvassa vuonna 2012 KLL:ssä.

Syyskokouksessa valittiin myös johtokunta seuraavalle vuodelle. Erovuorossa olivat Merja Ahokas, Mia Haavisto, Jyrki Laaksonheimo, Severi Orrainen, Marko Pietari sekä varajäsen Riikka Vierimaa. Heistä Jyrki ja Marko valittiin johtokuntaan uudeksi kaksivuotiskaudeksi ja Merja varajäseneksi yhdeksi vuodeksi. Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Jussi Hyvärilä sekä Jouni Rantanen. Johtokunnassa jatkavien Petri Aholan, Jussi Borgenströmin, Teemu Kantelisen sekä varajäsen Janne Salomäen kausia on vielä vuosi jäljellä.

Neljä vuotta puheenjohtajana toiminut Juha Ojanen luopui tehtävistään. Hän toimii jatkossa kuitenkin toiminnantarkastajana korvaten tehtävästä luopuneen Esko Kiurun.

Syyskokouksessa hyväksyttiin myös jäsenmaksut vuodelle 2021. Summat eivät muutu tämänvuotisista. Lisäksi muutettiin seuran sääntöjä mahdollistamaan etäosallistuminen kokouksiin johtokunnan niin päättäessä.

Onnea uusille vastuuhenkilöille ja tehtävistä luopuneille kiitos kaikesta seuran eteen tehdystä työstä!

Loput yöharjoitukset peruttu

Keusoten viikonloppuna julkaisemat rajoitukset kieltävät yksiselitteisesti kaiken yli 20-vuotiaiden harrastustoiminnan. Siispä jäljellä olevat yösuunnistusharjoitukset on peruttu. Myös joulukuun testijuoksu muutetaan vain nuorille järjestettäväksi. Keusoten rajoitukset ovat voimassa 20.12. asti.

Lasten ja nuorten harjoituksia pyritään yhä jatkamaan. Rajoitusten mukaan harjoituksia voi järjestää ulkona enintään kymmenen hengen pienryhmissä turvavälit huomioiden. Pyrimme suunnittelemaan harjoitukset ohjeita noudattaen. Toivomme myös, että muiden kuin kaikkein nuorimpien lasten vanhemmat eivät osallistuisi harjoituksiin, jotta ehdot on mahdollista täyttää. Harjoituksiin voi osallistua vain täysin terveenä.

Mikäli rajoitukset jatkuvat tammikuun puolelle, korttelitapahtumat toteutetaan omatoimisina. Muussa tapauksessa tapahtumat toteutetaan sekä järjestettyinä että omatoimiversioina. Yöharjoitusten järjestäminen omatoimisina ei ole mahdollista ennen kaikkea lupien takia.

Yösuunnistukset jatkuvat – huolehdithan turvallisuudesta

Koronatilanteen muuttuessa ohjeistukset ja rajoituksetkin muuttuvat jatkuvasti. Keusoten tällä viikolla antaman ohjeen mukaisesti yli 20-vuotiaiden ryhmässä tapahtuva harrastustoiminta on kielletty 13.12.2020 asti. Vetoamme jäseniämme noudattamaan rajoituksia ja urheilemaan vain omatoimisesti. Seuran järjestämiä lasten/nuorten ulkoharjoituksia pyritään toistaiseksi jatkamaan, mutta tilannetta seurataan jatkuvasti.

HyRan järjestämiä yösuunnistusharjoituksia jatketaan edelleen (kyse ei ole ryhmässä tapahtuvasta toiminnasta), mutta turvallisuuteen kiinnitetään erityishuomiota. Pyydämme osallistujia kunnioittamaan alla olevia ohjeita. Jotta suunnistajat hajautuisivat pidemmälle välille, harjoitusten lähtöikkunaa on pidennetty puolesta tunnista tuntiin. Perjantaina 27.11. lähtö on auki klo 17.30–18.30 ja sen jälkeisinä kertoina klo 18.00–19.00.

Muistathan ilmoittautua ennakkoon, jotta karttoja tulostetaan oikea määrä. Toivomme ilmoittautumisia viimeistään 24 tuntia ennen tapahtumaa, mutta karttoja tulostetaan muutama ylimääräinen, joten niitä voi riittää myös mattimyöhäisille.

Ohjeet yöharjoitusten osallistujille

1. Ilmoittaudu lähdössä. Jos olet maksava asiakas, maksa osallistumismaksu järjestäjälle. Jos on ruuhkaa, odottele kauempana.

2. Ota kartta ämpäristä ja lähde maastoon. Jos on ruuhkaa, odottele kauempana. Jos haluat lukea karttaa etukäteen, ota kartta ämpäristä ja siirry sivummalle sitä tutkimaan.

3. Suunnista ratasi.

4. Ilmoittaudu maalissa ja siirry suoraan autolle. Jos on ruuhkaa, odottele kauempana. Älä analysoi paikan päällä. Näin takaat kaikille turvalliset etäisyydet, rauhan mukavaan suunnistukseen ja suunnistuksen jatkumisen myös hankalana aikana.

Ohjeet järjestäjille

  • Käytä maskia.
  • Huolehdi omalta osaltasi etäisyyksien säilymisestä.
  • Ota käsidesiä kävijöiden käytettäväksi (varastolta löytyy).

Tervetuloa suunnistamaan ja kiitos, että teet suunnistamisen mahdolliseksi myös näinä epätavallisina aikoina!

Ilmoittautuminen HyRan syyskokoukseen

HyRan sääntömääräinen syyskokous järjestetään sunnuntaina 29.11.2020 alkaen klo 16.30. Paikkana on Paukunharjun maja (Monninlinja 213, Hausjärvi). Poikkeuksellisessa tilanteessa kokoukseen voi osallistua myös etäyhteyksillä (Teams), mutta se edellyttää ennakkoilmoittautumista.

Kokoukseen osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan alla olevalla lomakkeella etukäteen. Etäosallistumisen valinneille lähetetään kutsu kokoukseen etukäteen. Myös paikan päälle tuleville ilmoittautuminen on erittäin toivottavaa, mutta se ei kuitenkaan ole pakollista.

Kaikki jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan syyskokoukseen – etänä tai fyysisesti.

(Kokous on pidetty ja ilmoittautumislomake poistettu.)

HyRan syyskokous 29.11.2020

HyRan sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina 29.11.2020 klo 16.30 alkaen Paukunharjun majalla (Monninlinja 213, Hausjärvi). Kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Kokouksessa muun muassa valitaan ensi vuoden johtokunta ja puheenjohtaja sekä käsitellään toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2021.

Ennen kokousta gubberyhmä järjestää rastibongauksen, johon voi osallistua joustavasti klo 14 alkaen. Ilmoittaudu lisäämällä nimesi taulukkoon. Syyskokouksen yhteyteen kuuluu myös aikuisten SM-mitalistien palkitseminen ja kahvitus. Päivitys: koronarajoitusten vuoksi muu ohjelma on peruttu.

Tervetuloa!

Nuorten testijuoksut avoimia kaikille jäsenille

HyRan nuorille järjestämät testijuoksut ovat ainakin tänä talvena avoimia kaikille jäsenille. Testijuoksuja järjestetään noin kuukauden välein.

Testijuoksuissa juostaan tietty reitti ja mitataan siihen kuluva aika. Tarkoitus on seurata omaa kehitystä, mutta samalla harjoitukset toimivat hyvinä vauhdikkaina juoksutreeneinä.

Talvikauden testijuoksut juostaan Sahanmäen suunnalla. Kokoontuminen on Sahanmäen frisbeegolfradan p-alueella (Niinistönkatu 18 / Lääninrajantie 7). Varsin mäkisen maantiereitin pituus on 2,6 km, ja juosta voi kierroksen tai useamman.

Talvikaudella 2020-2021 testijuoksuja järjestetään seuraavasti:

  • to 19.11.2020 klo 18.15
  • to 10.12.2020 ke 9.12.2020 klo 18.15
  • to 14.1.2021 klo 18.15
  • to 11.2.2021 klo 18.15

Tiedot löytyvät myös nettisivujen kalenterista. Tervetuloa!

Anna palautetta iltarasteista

HyRan iltarastit toteutettiin tänä poikkeuksellisena vuotena totutusta poikkeavasti. Korttelirastit saatiin vielä järjestettyä lähes normaalisti, mutta sen jälkeen koronapandemian takia tapahtumat järjestettiin uudessa muodossa, omatoimirasteina. Kesän kuluessa järjestetyt tapahtumat palasivat, mutta omatoimirastit jatkoivat niiden rinnalla.

Nyt haluaisimme kuulla osallistujien palautetta iltarastikaudesta 2020. Mikä onnistui, mikä ei ja ennen kaikkea miten eri järjestelymuodot toimivat? Vastausten avulla arvioidaan iltarastien toteutusta ensi vuonna.

Kysely on tarkoitettu kaikille HyRan iltarastien osallistujille riippumatta esimerkiksi osallistumiskertojen määrästä tai seuran jäsenyydestä. Kysely koskee koko kesäkautta 2020, ei kuitenkaan korttelirasteja. Toivomme vastauksia marraskuun aikana – päätökset ensi vuoden tapahtumamuodoista tehdään sen jälkeen. Kiitämme kaikkia palautetta antavia!

Linkki kyselyyn

Halloween-suunnistus maanantaina 26.10.2020

Perinteinen koko seuralle avoin halloween-teemainen yösuunnistus järjestetään tänä vuonna maanantaina 26.10. Lentokentällä. Kaikki seuran jäsenet ovat tervetulleita harjoitukseen. Radoille voi lähteä klo 18.00–18.30.

Tällä kertaa tarjolla on neljä rataa. Kolme helpointa on laadittu lapsille, neljäs on suunniteltu aikuisia ajatellen, mutta sekään ei ole erityisen vaikea. Ratoja saa tietenkin kiertää vaikka useamman! Maasto on täynnä polkuja, mikä helpottaa suunnistusta, mutta tapahtuman aikaan on jo varsin pimeää.

  • Pisin luuta 3,6 km, 10 rastia
  • Pitkä luuta 2,9 km, 9 rastia
  • Keskipitkä luuta 2,4 km, 7 rastia
  • Lyhyt luuta 2,0 km, 7 rastia

Lähtöpaikkana toimii Ilmailutien ja Lentokentäntien risteyksen parkkipaikka, osoite on Ilmailutie 7. Kaikki radat ylittävät Ilmailutien ja pisin myös Itäisen Kehätien. Tarkkaavaisuutta teitä ylitettäessä! Teeman mukaisesti pukeutuminen on sallittua – rasteiltakin saattaa löytyä jotain halloween-aiheista…

Karttamäärien arvioimiseksi muista ennakkoilmoittautua. Lapset ja nuoret voivat ilmoittautua Nimenhuutoon, muut käyttäen alla olevaa lomaketta.

Ratamestareina ovat toimineet seuran nuoret Kerttu Haapamäki ja Piia Romppainen, ja järjestelyihin ovat osallistuneet myös Mia Haavisto, Marko Pietari sekä Jukka ja Pia Vähänen. Koko kuusikko toivottaa kaikki tervetulleiksi!

Halloween-suunnistuksen ohella yösuunnistamaan pääsee viikoittaisissa yösuunnistusharjoituksissa.

(Tapahtuma on pidetty, joten ilmoittautumislomake on poistettu.)