Pyöräsuunnistusryhmä

Pyöräsuunnistusryhmä

Pyöräsuunnistusryhmä on tarkoitettu noin 10–18-vuotiaille pyöräsuunnistuksesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille aiemmasta kokemuksesta riippumatta. Tavoitteena on kehittyä lajissa ja innostua pyöräsuunnistuksesta. Suunnistuksen perustaidot (esimerkiksi karttamerkit) on kuitenkin syytä hallita. Ryhmään kuuluvat voivat ilmoittautua myös muihin ryhmiin tai ainoastaan pyöräsuunnistusryhmään.

Ryhmään voi ilmoittautua läpi vuoden. Tapahtumiin voi osallistua ilmoittautumishetkestä lähtien. Tervetuloa!

Toiminta

Pyöräsuunnistusryhmälle järjestetään ohjattuja pyöräsuunnistusharjoituksia kuukausittain lumettomana aikana. Harjoituspäivät vaihtelevat, mutta treenien ajankohdista tiedotetaan hyvissä ajoin etukäteen. Lisäksi vuoden aikaan järjestetään ainakin yksi päiväleiri.

Ryhmäläisiä kannustetaan kilpailemaan, mutta ryhmään voi kuulua myös kilpailematta.

Halukkaat voivat osallistua myös seuran muuhun toimintaan, esimerkiksi Iltarasteille.

Osallistumismaksut

Ryhmän toimintakausi on tammikuusta marraskuuhun (1.1.2023–31.10.2023), ja harjoituksia järjestetään lumettomina aikoina. Osallistuminen edellyttää sekä ryhmämaksun että jäsenmaksun maksamista.

Pyöräsuunnistusryhmän ryhmämaksu on 35 €/lapsi, ja se kattaa koko toimintakauden. Seuran jäsenmaksu on kalenterivuosikohtainen, ja vuonna 2023 se on 55 €/lapsi.

Jos ryhmään ilmoittautuu heinäkuussa tai myöhemmin, ryhmämaksu on 20 €/lapsi ja jäsenmaksu 35 €/lapsi.

Leirit ja kilpailumatkat laskutetaan erikseen, mutta yleensä seura tukee niitä ja osallistujan maksettavaksi jää vain osa kustannuksista. Pyöräsuunnistusryhmälle järjestetään vuoden aikana ainakin yksi päiväleiri.

Ryhmämaksulla saa seuraavaa:

  • Ohjattuja pyöräsuunnistusharjoituksia noin kuukausittain lumettomana aikana
  • Osallistumismaksut kaikkiin kansallisiin pyöräsuunnistuskilpailuihin, joissa edustaa HyRaa
  • Ainakin yksi päiväleiri kesän aikana (mahdollisesti ruokailukustannuksia)

Sekä HyRan jäsenetuina seuraavaa:

  • Osallistumismaksut kotimaan ja ulkomaan viesteihin
  • Seuratukea leireille ja matkoihin
  • Maksuton osallistuminen HyRan Talvirasteille ja Iltarasteille
  • Valmennustukea HyRaa edustamalla tulleen menestyksen perusteella
  • Maksuton osallistuminen Suunnistusliiton koulutuksiin, mikäli sitoutuu jatkamaan seuran toiminnassa

Comments are closed.