Mehtä-Jukola 1996 – Rautajärvi

Tällä sivulla
Jussit
Jukola spektaakkeli Rastisanomista 3/1996
Venlat
Juttu Venlojen viestistä, Rastisanomat 3/1996

Jussit (suluissa lähtönumero)

33. Hyvinkään Rasti 1 (78)

217. Hyvinkään Rasti 2 (326)

390. Hyvinkään Rasti 4 (458)

411. Hyvinkään Rasti 3 (355)

558. Hyvinkään Rasti 5 (646)

725. Hyvinkään Rasti 6 (701)

kesk. Hyvinkään Rasti 7 (859)

Jukola spektaakkeli Rastisanomista 3/1996

Tämän vuotinen Jukolan viesti alkoi Rastin osalta jo keskiviikkoiltana, jolloin pieni, mutta kuitenkin niin tehokas joukko huippusuunnistajia käänsi Volvojen keulat kohti Nilsiää, jossa odotti järven rannalla, piilossa toimittajilta tarkkaan valittu piilopirtti. Erilaisten kiireiden takia ryhmämme oli supistunut lähes puolella lähtöä edeltäneinä päivinä, mutta se ei iloista joukkoamme häirinnyt.

Torstain ja perjantain aikana tutustuimme paikallisiin maastoihin ja havaitsimme ne vaihteleviksi (Käärmekalliolla n.10 min/km, jukolan harjoituskartalla PK-VK vauhdilla 6,5 min/km). Urheiluhenkisinä keskityimme myös vedonlyöntiin ja totesimme asiantuntemuksemme riittämättömäksi (Jereä huijattiin, eikä muitakaan onni pahemmin potkiskellut). Kun kiireiltämme ehdimme kävimme tutustumassa kilpailukeskukseen, jossa suoritimme perinteisen teltta-alueen varauksen ja kuuntelimme kilpailevien seurojen kehuja sopivan kokoisesta varauksesta. Perinteitä noudattaen pyrimme myös pitämään saunan lämpimänä useamman tunnin ajan joka päivä. Teimme myös uuden aluevaltauksen kun ryhdyimme pohtimaan meteorologisia asioita. Erityisesti meitä ihmetytti, kun teimme päivällä kaksi tunnin mittaista harjoitusta ja samana päivänä satoi (niin että Schumacherkin olisi spinnannut) tasan kaksi tuntia, luonnollisesti sadekin tuli kahtena tunnin mittaisena ryöpsäyksenä minuutin tarkkuudella harjoitustemme aikana. Ja lopun päivää paistoikin sitten AURINKO.

Regnskogareista ja muista kohtaamistamme ongelmista huolimatta ja osittain niiden ansiosta tunsimme itsemme valmiiksi tähän keskikesän happeningiin, joka kerää vuosi toisensa jälkeen n. 10 000 huippusuunnistajaa vertailemaan taitojaan ja kuntoaan + vähintään saman verran toinen toistaan rutinoituneempia ja asiantuntevimpia huoltajia + loput n. 5 000 000 suomalaista suunnistusfania vuorokaudeksi teksti-tv:n ja radioidensa ääreen. Puhumattakaan kaikista kymmenistä ellei peräti sadoista miljoonista ulkomaailman kiinnostuneista silmäpareista, jotka kiroten näppäilevät kaukosäädintään toivoen löytävänsä viikonlopun aikana edes yhden kanavan, joka lähettäisi nonstoppina koko viikonlopun suunnistusta Suomen suvesta.

Lauantaiaamuna lähetimme edellisenä iltana joukkoamme vahvistamaan saapuneet atleetit teltanpystytys- ja treenireissulle Rautavaaran lentokentän lähimaastoihin. Saapuessamme itse pääkallopaikalle hieman myöhemmin jouduimmekin jo keskelle toimittajien ristitulta, mutta kokeneina erämiehinä tetsasimme itsemme seuratovereidemme luo jättäen toimittajat nuolemaan näppejään. Naisten viestiä katsellessamme pohdimme tulevaa koitosta ja loimme joukkueemme taistelustrategian. ”Ei mitään turhia kikkailuja” oli tunnuslauseemme tuona kesäyönä. Illan mittaan jännitys nousi lähes yhtä kestämättömäksi kuin Usminjärven jää huhtikuisena kevätpäivänä. Osa joukkueestamme siirtyi illan mittaan vielä takaisin piilopirtillemme, jäljelle jääneiden keskittyessä kilpailuun paikan päällä huoltajiemme (JÅ&JP) tarkkailevien silmien alla. Lähtöhetken lähestyessä aloittajamme jo aloittaessa alkuverryttelyään neljän viimeisen osuuden juoksijamme olivat jo vetäytyneet makuupusseihinsa odottamaan nukkumatin saapumista, mikä osoittautuikin varsin pitkäveteiseksi hommaksi.

Lähtölaukauksen pamahdettua yli 1 000 kovakuntoista urhoa rymisteli kohti nopeakulkuisia mäntykankaita, joista osa osoittautui yllättävän kuusikkoisiksi ja peitteisiksi. Aloittajien joukossa oli luonnollisesti 1-joukkueemme viestinviejänä Antti, jonka odotimme selviytyvän reissustaan puhtain paperein. Antti kuitenkin menetti balanssin ja spinnasi pari kertaa. Tutkijat ovat kilpailun jälkeisissä tutkimuksissaan todenneet, että sadekelin renkailla olisi ehkä kosketus rataan säilynyt täydellisempänä muutaman sadekuuron rikastamassa kisassa. Aloituksessa Rastilaisista nopeimpana kunnostautui 3-joukkueen Janne S, joka ehti vaihtoon muutaman silmänräpäyksen ennen 2-joukkueen kaimaansa K:ta. Tovi tämän jälkeen kirmasikin Antti vaihtoon sijalla 285 eron kärkeen ollessa 9.43.

Toisella osuudella joukkueessamme eteni ennenkin hissihommissa Vähäsen kunnostautunut Sami, joka tällä kertaa saattoi muiden seurojen niin sanotut ”yötykit” naurunalaisiksi kirmattuaan taipaleellaan ohi 205 kilpakumppanistansa vaihtaen sijalla 80.

Viimeisellä lamppuosuudella kirmasi muiden metsänelävien seassa ”Masalan tiikeri” lempinimeltään Kimmo, joka jatkoi siitä mihin Sami jäi. Vaihtoon Kimmo vyöryi 46. sijalla.

Neljäntenä viestinviejänä matkaan ampaisi Arto, joka jatkoi puolituspäivän teeman mukaista etenemistä runnoen vaihtoon 20. sijalla 7.40 minuuttia kärjen jälkeen.

Toiselle ”baanapätkälle” startannut Esa jatkoi alkumatkasta edeltäjiensä viitoittamaa tietä ollen väliaikarastilla pahaa enteilevästi 13. Loppumatkasta piiiiiitkä hajonta hidasti Esaa sen verran, että vaihtosijaksi tuli jälleen 20.

Maajoukkuemiesten kansoittamalle kuudennelle sträckalle lähti jaloittelemaan Sampo, joka itseluottamusta uhkuen heitti alkumatkasta toisen piilolinssinsä pois pitääkseen pelin tiukkana. Vaihtoon Sampo ampui Donnerin ja Sörkan imussa ollen 23.

Itse säntäsin ankkuriosuudelle normaalilla hölkkävauhdilla ja jätin heti Kenkun katselemaan kantapäitäni (valitettavasti vain tilapäisesti, maalissa Kenkku oli 8.). Alkujärkytyksestä toinnuttuani totesin suunnistuksen ja 110% juoksuvauhdin yhteen sovittamisen lähes mahdottomaksi, mistä johtuen suunnistus välillä töksähteli kun en uskaltanut tinkiä vauhdista. Noin kahdeksan kilometrin jälkeen suunnistus rupesi sujumaan ja olin uskoin vielä pystyväni nostamaan sijoitusta kun letkan (P.Forsman, M.Donner, Ants Grende ja NTHI) vauhti tuntui mukavan leppoisalta. Sitten se tapahtui eli tein perinteisen virheen. Juoksun tuntuessa helpolta lähdin lisäämään vauhtia ja parin kilometrin päästä olin pihalla kuin Alexeev. Viimeisten kuuden kilometrin aikana havaintoni maastosta ja kilpailun kulusta ovat hieman puutteelliset. Vähän kympin jälkeen vyöryi ohitseni kahta puolta pikajuna, jonka vetureina kunnostautuivat T.Karppinen ja V.Rousu. Vaunuina junassa kulkivat havaintojeni mukaan ainakin S.Sild, O.Coupat, J.Ingelsson, Y.Omelchenko ja Carsten. Seuraavaksi silmiini pisti noin 1,5 km ennen maalia tien varteen kutsuvan näköisesti pysäköity polkupyörä, jonka käyttäminen ei luonnollisesti käväissytkään mielessäni. Sitten olikin jo ns. loppukirin vuoro. Tällä kertaa matkan rasitukset ja Per Ek veivät loppukirissä voiton, mikä ei tule toistumaan.

Maaliin tultuani havaitsin hämmästyksekseni jääneeni kärkeen ”vain” kymmenen minuuttia ja menettäneeni kymmenen sijaa. Matkan varrella tilanne oli tuntunut pahemmaltakin. Tuloksena oli kuitenkin historiallinen 33. sija ja roppakaupalla itseluottamusta tuleviin taistoihin. Tällä kertaa onnistuimme erinomaisesti väliosuuksilla, aloituksen ja ankkuroinnin hieman epäonnistuttua. Jotain väliosuuksien onnistumisesta kertovat osuussijoitukset (10., 30., 6., 35. ja 24.). Tulevien vuosien ankkureille pari vinkkiä: Luottakaa OMAAN suunnistustaitoonne, Uskokaa OMAN juoksuvauhtinne riittävän, Älkää peesailko muita (vaikka nimi olisi Petri Forsman, se ei tarkoita että osaa suunnistaa) ja LOPPUKIRISSÄ EI SAA HÄVITÄ!!!!!

Venlat (suluissa lähtönumero)

143. Hyvinkään Rasti 1 (145)

270. Hyvinkään Rasti 2 (160)

329. Hyvinkään Rasti 3 (177)

358. Hyvinkään Rasti 4 (241)

374. Hyvinkään Rasti 5 (512)

Juttu Venlojen viestistä, Rastisanomat 3/1996

Kimpsuineen ja kampsuineen saapuivat jälleen myös venlat valloittamaan uutta, suurta ja tuntematonta lääniä, jopa viiden joukkueen voimin, suurta kansallistunnetta ja urheilumieltä puhkuen. Taas oli vuosi vierähtänyt ja uusi Jukolan kylä odotti myyntikojuineen (mutta missä olivat kirsikat?) ja vieri vieressä kyhjöttävine sotilastelttoineen iloluontoisia ja rajojaan etsiviä venloja.

Ykkösjoukkueen kiperät juoksujärjestysongelmat saivat jälleen jatkoa (muodostunut jo perinteeksi…). Viime hetkellä saatiin rivit kuitenkin järjestykseen ja pienen panikoinnin jälkeen allekirjoittanut lähtöviivalle. Aloitus muodostui kokemuksena hienoksi, joskin myös raa’aksi, ja kaikkeni antaneena ilman suurempia suunnistusongelmia saavutin viimeisen rastin, viimeisen ylämäen (joka kasvoi silmissäni sitä suuremmaksi, mitä lähemmäs saavuin) ja vaihtopuomin sijalla 180, kun aikaa oli mennyt noin tunti.

Kaisa-venla lähti kiidättämään ykkösen kakkososuutta, joka oli aloitusosuuden hajontapari, pituutta 8 km. Kaisankin matka taittui ilman suurempia etsintöjä ja tunnin kuluttua hänkin jo kapusi viimeistä rinnettä kohti vaihtopuomia ja siellä innokkaasti roikkuvaa Hannaa vaihtosijalla 169.

Hanna pinkaisi kuuden kilometrin ”pätkälleen” basiliskot niskassaan, mutta eivätpä nuo Hannaa ainakaan harhateille viekotelleet eivätkä hirveästi tuntuneet vauhtiakaan hidastaneen. Hanna luukutti loppusuoralla, kun yhteisaikaa oli kulunut vartin vaille 3 tuntia ja sijaluku vaihtokopperon näyttötaululla osoitti joukkueemme kulkevan sijalla 141.

Ankkuriosuudelle laskettiin irti Aino, jolla oli edessään 9 kilometriä suunnistusta, ja kuten olimme jo tähän mennessä huomanneet, kilometrit juostiin tässä maastossa rivakkaa tahtia. Ainonkaan metsässä viettämä aika ei liiemmälti pummailuun tuhraantunut, mutta ankkurillamme oli toisenlaisia ongelmia. Eräs ruotsalainen kilpasisko oli sekoittanut Kalevalan Seitsemän Veljeksen ja Jukolan tapahtumiin ja yritti laulaa Ainoa suohon. Aino-ressukka oli suossa kainaloitaan myöten ruotsittaren vain nauraessa vahingoniloisesti vieressä. Ankkurimme osoitti kuitenkin omaavansa rautaiset kilpailuhermot ja suosta päästyään jatkoi vakaata tahtiaan tykittäen loppusuoraa sijalla 143.

Tässä kohtaa kai muistellaan aina edellisvuotta. Silloin kakkosjoukkue oli parhaana hyralaisena 164. Parannusta siis siihen nähden mutta vielä rutkasti harjoiteltavaa.

Mutta takaisin tähän vuoteen, jona kaikki hyralaiset venlat suorittivat jälleen osuutensa kunnialla päätökseen jättäen luovuttamiset, hylkäykset ja muut sähläykset muille joukkueille. Meidän kolmos-, nelos-, ja viitoskokoonpanomme olivat melko tasaväkisiä. Nämä joukkueet olivat loppusijoissa 14 minuutin sisällä.

Urakkansa jälkeen suihkunraikkaat venlat olivatkin sitten valmiita seuraamaan veljesten edesottamuksia, jotka sitten olivat hyralaisittain varsin jännittäviä ja nauttimaan Jukolan yön tunnelmasta (ja tietysti keittämään puuroa…)

Mehtä-Jukolaa venlojen puolesta muistellen, Paula