Ensimmäinen Kytäjä Trail on juostu

Keskiviikkona juostiin historian ensimmäinen Kytäjä Trail. Kilpailu sujui kaikin puolin mainiosti, ja saatu palaute oli erittäin positiivista. Kilpailunjohtajana toiminut Elina Borgenström kiittelikin kaikkia osapuolia vuolaasti.

Kytäjä Trailista on tarkoitus tehdä jokavuotinen kilpailu, joten kaikki osallistujat ja talkoolaiset ovat tervetulleita mukaan myös ensi vuonna!

Kisasivuilta löytyy esimerkiksi runsaasti kuvia kilpailusta. Katso myös tulokset.

Yhteislenkki Kytäjä Trailin poluilla

Järjestämme yhteislenkin Kytäjä Trail -polkujuoksukilpailun reiteillä. Kilpailu on keskiviikkona 22.6.2016, ja yhteislenkki on keskiviikkona 25.5. klo 18.30. Lähtö on Sveitsin hiihtokeskukselta (Pujottelutie 1, Hyvinkää). Vauhti ja se, lähdetäänkö kiertämään pitkää, lyhyttä vai molempia lenkkejä, päätetään paikan päällä osallistujien mukaan.

Yhteislenkki on kaikille avoin ja tehdään kisapoluilla. Toivoisimme kuitenkin ilmoittautumisia, jotta pystyisimme suurin piirtein arvioimaan osallistujamäärän. Ilmoittautua voi esimerkiksi tämän jutun kommenttikenttään. Järjestämme ennen kilpailua vielä toisenkin yhteislenkin (ke 8.6.). 

Kytäjä Trailin 2016 ilmoittautuminen on avattu

Kuva: Matti Mattila

Hyvinkään Rasti järjestää 22.6.2016 Kytäjä Trail -polkujuoksukilpailun Kytäjä-Usmin maisemissa. Tapahtuman kilpailukeskuksena toimii Sveitsin hiihtokeskus, ja lähtö tapahtuu illalla klo 19.00. Kilpailun ilmoittautuminen on nyt avattu.

Kytäjä Trailissa on kaksi matkavaihtoehtoa: 21,1 ja 12,9 km. Sarjoja on kuusi miehille ja kuusi naisille, ja joka sarjassa voi valita kumman tahansa matkan. Kilpailuun otetaan 300 ensimmäistä ilmoittautunutta.

Seuran jäsenillä on osallistumisoikeus kilpailuun, mutta jokaisen on maksettava itse osallistumismaksu. Toivomme luonnollisesti jäsenten tulevan kilpailuun talkootehtäviin. Kisapoluilla järjestetään kaksi yhteislenkkiä ennen tapahtumaa: keskiviikkoina 25.5. ja 8.6. Harjoitukset ovat avoimia niin kilpailuun osallistuville kuin kaikille muillekin.

Lisätietoa tapahtumasta löytyy kisasivuilta. Tervetuloa mukaan!

Kytäjä Trail – polkujuoksua paratiisissa

DSC_0903

Kuva: Teemu Kantelinen

Hyvinkään Rasti järjestää 22.6.2016 polkujuoksukilpailun Kytäjä-Usmin maastoissa. Tapahtuman kilpailukeskuksena toimii Sveitsin Hiihtokeskus. Yhteislähtö on klo 19.00 eli kyseessä on iltakilpailu.

Kytäjä-Usmin maastot ovat ainutlaatuiset, ja alueella on järjestetty esimerkiksi suunnistuksen Jukolan viesti viimeksi 2010. Nyt Kytäjän taian pääsee kokemaan ennennäkemättömällä tavalla. Kytäjä on kesäkuussa kauneimmillaan ja tunnelman takaavat esimerkiksi reitin varrelle viritetyt nuotiot. Se on itse koettava.

Kytäjä Trailissa on kaksi matkavaihtoehtoa: 10 km ja 20 km. Kilpailussa on kuusi sarjaa miehille ja kuusi naisille, ja jokaisessa sarjassa voi valita kumman matkan tahansa. Sarjojen parhaat palkitaan.

Ilmoittautuminen avautuu 28.2.2016. Lisätietoa kilpailusta ja esimerkiksi talkoolaislomake löytyy kisasivuilta. Tervetuloa mukaan, tehdään tästä upea kilpailu!