Anna palautetta iltarasteista

HyRan iltarastit toteutettiin tänä poikkeuksellisena vuotena totutusta poikkeavasti. Korttelirastit saatiin vielä järjestettyä lähes normaalisti, mutta sen jälkeen koronapandemian takia tapahtumat järjestettiin uudessa muodossa, omatoimirasteina. Kesän kuluessa järjestetyt tapahtumat palasivat, mutta omatoimirastit jatkoivat niiden rinnalla.

Nyt haluaisimme kuulla osallistujien palautetta iltarastikaudesta 2020. Mikä onnistui, mikä ei ja ennen kaikkea miten eri järjestelymuodot toimivat? Vastausten avulla arvioidaan iltarastien toteutusta ensi vuonna.

Kysely on tarkoitettu kaikille HyRan iltarastien osallistujille riippumatta esimerkiksi osallistumiskertojen määrästä tai seuran jäsenyydestä. Kysely koskee koko kesäkautta 2020, ei kuitenkaan korttelirasteja. Toivomme vastauksia marraskuun aikana – päätökset ensi vuoden tapahtumamuodoista tehdään sen jälkeen. Kiitämme kaikkia palautetta antavia!

Linkki kyselyyn

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *