Iidalle sarjavoitto FIN5:ltä

DSC00299HyRan Iida Heinäaro voitti FIN5:n D12-sarjan. Viidestä osakilpailusta koostunut suunnistusviikko päättyi tänään.

Iida oli ensimmäisessä osakilpailussa yhdeksänneksi nopein, mutta toisesta tuli voitto niukalla 13 sekunnin erolla. Kolmantena päivänä sijoitus oli kolmas ja neljäntenä toinen seitsemän sekuntia voittajasta, joten ennen viimeistä osakilpailua Iida oli yhteistilanteessa kolmannella sijalla. Yhteistuloksiin huomioitiin viidestä osakilpailusta neljä parasta. Viimeisen osakilpailun Iida voitti 1.41 minuutin erolla muihin, joten hän nousi yhteispisteissä voittoon lopulta melko selkeästi. Onnittelut Iidalle!

_MG_6829(1)Ronja Friman oli D18E-sarjan viides. Hän voitti sarjansa ensimmäisen osakilpailun ja oli neljännessä neljäs. Eliittisarjojen viimeinen osakilpailu suoritettiin takaa-ajona, johon Ronja pääsi lähtemään toisena. Maaliin Ronja tuli neljäntenä, ja yhteistuloksissa hän oli viides. Koska yhteistuloksiin huomioitiin vain neljä parasta suoritusta, maaliintulojärjestys ei täysin vastaa lopputuloksia. Ronjan viimeisen päivän suoritusta voi ihailla näin jälkikäteen GPS-seurannasta. Myös neljänneltä päivältä löytyy Ronjan GPS-seurantaa.

Iidan ohella palkinnoille ylsi myös Janne Karri (H40AL), joka oli lopulta sarjansa kolmas. Hän oli kolmessa osakilpailussa kolmen parhaan joukossa (sijat 4, 3, 3, 9 ja 3). Eino Jokinen, H80, oli myös kolmas. Hän oli toisena päivänä viides, neljäntenä toinen ja viimeisenä kolmas.

Iida2Hyvin sijoittui myös Kaisa Friman (D40), joka oli sarjansa kuudes. Hänkin pääsi kertaalleen – toisessa osakilpailussa – GPS-seurantaan. Atte Honkonen (H35) oli puolestaan ensimmäisessä osakilpailussa kuudes ja toisessa viides mutta ei lähtenyt kolmanteen. Viimeisessä hän oli vielä neljänneksi nopein. Attekin pääsi ensimmäisenä päivänä GPS-seurantaan.

Tuomo Kauppinen oli H55-sarjan neljänneksi paras. Hän saavutti osakilpailuista sijat 8, 5, 6, 15 ja 5. Viiden joukkoon yhteisajoissa ylsi myös Ritva Jakoaho (D75), joka oli sarjansa neljäs. Hän oli kolmannen osakilpailun kolmanneksi nopein ja kahdesti (ensimmäinen ja neljäs osakilpailu) neljäs.

Palkintojenjakokuva Aimo Heinäaro, muut kuvat Sami Friman

H40-sarjalaiset vireessä KRV:llä

Perinteinen Kainuun Rastiviikko päättyi perjantaina käytyyn viimeiseen osakilpailuun. HyRalta etenkin H40-sarjan miehemme kunnostautuivat: kymmenen joukossa oli kolme jäsentämme.

Parhaiten yhteistuloksissa sijoittui Sampo Sillanpää, joka oli H40-sarjan toinen hävittyään yhteisajoissa kärjelle noin viisi minuuttia. Pasi Romppainen sijoittui samassa sarjassa viidenneksi ja Janne Åberg kymmenenneksi. Sampo ei ollut ainoa yhteistuloksissa kolmen joukkoon yltänyt HyRan jäsen: Hanna-Riikka Koskinen oli D21AL-sarjan kolmas, ja myös H70-sarjassa neljänneksi sijoittunut Paavo Partanen oli lähellä.

Nuorisostamme Piia Romppainen oli D12TR-sarjan viides ja Ninni Åberg D10RR-sarjan yhdeksäs. Eliittisarjoissa juosseista Sanni Norrbacka (D18E) sijoittui komeasti neljänneksi, Ville Tiljander (H18E) yhdeksänneksi ja Sakari Puolakanaho (H20E) kymmenenneksi.

15 vikkelimmän joukkoon ylsivät myös Janne Salomäki (H35, 7.), Aarno Saviaho (H65AL, 9.), Teemu Kantelinen (H35AL, 9.), Kaisa Friman (D40, 11.), Ossi Autio (H55, 11.), Hannu Salomäki (H60AL, 12.), Hanna Sillanpää (D35, 13.), Anneli Miettinen (D60, 13.), Esa Vesterinen (H40AL, 14.) sekä Eemeli Friman (H9RR, 15.).

Myös yksittäisinä päivinä HyRalaiset saavuttivat palkintosijoja. Heti avauspäivänä Sanni Norrbacka oli D18E-sarjan kolmas ja Sampo Sillanpää H40-sarjan toinen. Toisena kilpailupäivänä Aarno Saviaho (H65AL) ja Hanna-Riikka Koskinen (D21AL) olivat sarjoissaan kolmanneksi nopeimpia ja kolmantena päivänä Pasi Romppainen (H40) sijoittui toiseksi, Sampo samassa sarjassa kolmanneksi sekä Hanna-Riikka (D21AL) kolmanneksi. Vielä viimeisenä päivänä Sampo oli sarjansa toiseksi nopein ja Hanna-Riikka sarjassaan kolmas.

Yhteensä HyRan värejä kantoi KRV:llä kilpasarjoissa 44 suunnistajaa aina alle viisivuotiaista eläkeiän reippaasti ylittäneisiin ja kuntosarjoissa reilu 20 lisää. Vaikka edellä mainitut hyvät sijoituksetkin ovat monille tärkeitä, vielä tärkeämmässä osassa rastiviikoilla on yhdessäolo ystävien ja sukulaisten kanssa mukavan harrastuksen parissa. KRV onkin monille kiinteä osa lomanviettoa.

Samalla mainittakoon samana päivänä KRV:n avauspäivän kanssa käydyt Jyry Rastit, joiden D60-sarjassa Raili Liimatainen otti voiton, Heidi Strang oli kolmas ja Erja Raiko kuudes.

Samin kuvia KRV:ltä

Sakke jälleen MM-kisoihin

Hyvinkään Rastin 18-vuotias Sakari Puolakanaho on jälleen valittu pyöräsuunnistuksen nuorten MM-kisoihin. 20-vuotiaiden sarjassa kilpaileva Sakke saalisti viime vuonna pyöräsuunnistuksesta EM-kultaa ja MM-pronssia, ja mitaleiden lisäksi tuli muitakin hyviä sijoituksia.

Sakke piti jalat maassa ja totesi omaan vaatimattomaan tyyliinsä, ettei kunto ole samalla tasolla kuin vuosi sitten. Pari viikkoa sitten tullut keskimatkan SM-kulta kielii kuitenkin siitä, että tarjolla on muutakin kuin kisaturistin rooli. Sakke on vakiinnuttanut paikkansa maajoukkueessa, ja hän pääsee nuorten sarjaan vielä ensi vuonnakin.

EM-kilpailut käydään Portugalissa 25.7.–30.7.2016. Ohjelmassa on neljä virallista matkaa (sprintti, keskimatka, pitkä matka, viesti) sekä epävirallinen yhteislähtökilpailu. Nuorten sarjoihin on ilmoittautunut 47 miestä, joista kuusi tulee Suomesta. Järjestäjien kisasivuilta löytyy muun muassa vanhoja karttoja.

Sakelle ja Wertille pyöräsuunnistuksen SM-kultaa

WP_20160612_13_30_03_RichPyöräsuunnistuksen SM-keskimatka ja SM-viesti kisattiin viikonloppuna Kontiolahdella. Hyvinkäälle matkasi kaksi kultamitalia, sillä Sakari Puolakanaho ja Wertti Autio voittivat sarjansa keskimatkalla.

Sakke voitti H20-sarjan 10,25 kilometrin mittaisen radan viiden sekunnin erolla ennen Jesper Lindahlia (OK Trian). Kolmanneksi sijoittunut Miska Tervala (Rastivarsat) jäi Sakelle jo yli minuutin.

Wertti puolestaan voitti H15-sarjan (7,34 km) 45 sekunnin erolla ennen Antti-Jussi Oksaa (Tarpian Suunta) ja Ilari Haltiaa (Rajamäen Rykmentti). Wertti teki heti ensimmäiselle rastille nopeimman väliajan ja säilytti ykkössijan maaliin asti menettämättä sitä missään vaiheessa.

WP_20160612_13_17_13_RichMuita mitaleja HyRaan ei viikonloppuna tullut. Sami Friman oli H40-sarjan nelossijallaan lähellä, mutta mitali jäi reilun puolen minuutin päähän. Nelossijakin palkittiin kuitenkin plaketilla. Viestissä Ossi Aution ja Sami Frimanin parivaljakko sijoittui puolestaan H100-sarjan neljänneksi.

Viikonloppuna kisattiin muuallakin. Tampereella järjestettiin kolmipäiväinen Grano Games, jossa Erja Raiko (D60) oli ensimmäisenä päivänä sarjansa toinen ja toisena ensimmäinen, Raili Liimatainen (D60) sijoittui toisena ja kolmantena päivänä toiseksi, ja yhteispisteissä Erja oli sarjan ykkönen ja Raili kolmas. Mukana oli myös Keijo Koivula, joka oli avauspäivänä H70-sarjan neljäs mutta ei osallistunut muina päivinä.

Suunto Games puolestaan kokosi jälleen suuren joukon HyRan väkeä. Yhteistuloksissa parhaiten sijoittuivat Sanni Norrbacka (D18, kolmas) ja Salla Norrbacka (D13, neljäs), ensimmäisenä päivänä viiden joukossa olivat Eino Jokinen (H80-sarjan voitto), Hanna-Riikka Koskinen (D35-sarjan voitto), Sanni Norrbacka (D18, toinen), Heidi Strang (D60, toinen), Taisto Jakoaho (H80, 4:s) sekä Salla Norrbacka (D13, 4:s) ja toisena päivänä samaan ylsivät Salla Norrbacka (D13, toinen), Sampo Sillanpää (H40, kolmas), Janne Åberg (H40, 4:s) sekä Sanni Norrbacka (D18, 4:s).

Onnittelut SM-voittajille ja muillekin menestyjille!

Kuvat: Janne Turpiainen

Jukolaan valmistava viestiharjoitus 15.6.2016

Keskiviikkona 15.6.2016 kaikille seuralaisille on tarjolla Jukolan viestin kannalta suunniteltu viestiharjoitus. Maastona on Noppo, pysäköinti HyRan varastolle (Nopontie 73). Yhteislähtö on klo 18.00. Ratoja on kolmenlaisia, ja niillä on hajonnat.

Lisätietoa harjoituksesta löytyy keskustelupalstalta. Karttojen tulostamista varten harjoitukseen toivotaan ennakkoilmoittautumista, joka onnistuu lisäämällä nimen listaan. Tervetuloa!

Leimaus-leiri 2016

Joukko HyRan suunnistajia on tänäkin vuonna Leimaus-leirillä. Tämänvuotinen leiri pidetään 6.–9.6. Ikaalisissa, jossa leiri oli viimeksi vuonna 2008. Nelipäiväisellä leirillä on suunnistajia 89 seurasta, HyRalta osallistujia on 33. Harjoituksia on seitsemän, joka harjoituksessa on radat kuudelle tasoryhmälle ja melkein aina tasoryhmillä on myös hajonnat, joten erilaisia ratoja on valtavasti.

Leirin tunnelmia voi seurata leirisivulta, jonne lisätään kuvia reaaliaikaisesti paikan päältä.

Eino Jokiselle SM-kultaa

IMG-20160606-WA00182SM-keskimatka kilpailtiin viikonlopun aikana. HyRaan tuli yksi mitali: Eino Jokinen otti H80-sarjasta kultaa.

Eino otti 1,7 kilometrin radalla voiton selkeällä 58 sekunnin erolla. Toiseksi sijoittui Tapio Patana (Vetelin Urheilijat) ja kolmanneksi Paavo Moisio (Saarijärven Pullistus). Einon kultamitalin lisäksi kakkosryhmän (pääsarjaa vanhemmat) kisoissa saatiin myös yksi nelossija: Erja Raiko sijoittui D60-sarjassa neljänneksi.

Kakkosryhmässä 20 parhaan joukkoon sijoittuivat myös Ritva Jakoaho (D75, 6:s), Tuomo Kauppinen (H55, 8:s), Raija Lappeteläinen (D60, 11:s), Raili Liimatainen (D60, 14:s), Ossi Autio (H55, 18:s), Heidi Strang (D60, 19:s), Atte Honkonen (H35, 19:s) ja Sampo Sillanpää (H40, 20:s). D60-sarjassa 20 parhaan joukossa oli siis neljä HyRan edustajaa.

Ykkösryhmässä (pääsarja ja nuoremmat) 11 nuorestamme viisi pääsi A-finaaleihin. Parhaiten sijoittui D18-sarjan Sanni Norrbacka, joka sijoittui 13:nneksi. A-finaaleihin pääsivät myös Sakari Puolakanaho, Ville Tiljander, Wertti Autio sekä Ronja Friman. Maininnan ansaitsee myös Lauri Aaltonen, joka sijoittui B-finaalissa kuudenneksi.

Kisasivut: ykkösryhmä, kakkosryhmä
Tulokset: ykkösryhmä, kakkosryhmä

Kuva: Mari Laurinen

Mitalisatoa AM-viestistä

image2Sunnuntaina juostiin aluemestaruusviestikilpailu, joka toimi samalla myös Espoon Akilleksen 70-vuotisjuhlakilpailuna. HyRan 11 joukkueesta peräti kahdeksan oli mitaleilla.

image1Mitaleista kahdet olivat kultaisia. D45-sarjan kolmikon Laura Sumanen – Kaisa Friman – Kirsi Vesterinen tasainen suoritus riitti tuomaan kultamitalit Hyvinkäälle. Kaikki kolme olivat osuuksillaan toiseksi nopeimpia, ja HyRa oli molemmissa vaihdoissa toisella sijalla. Kirsin komea ankkuriosuus nosti kuitenkin joukkueen usean minuutin takamatkalta vajaan kahden minuutin voittoon. Toinen kultamitali tuli D18-sarjasta, jossa Sanni Norrbacka, Ronja Friman ja Viivi Vesterinen ylsivät voittoon. Sanni tuli avausosuudelta toisena vaihtoon, nopeimman osuusajan tehnyt Ronja nosti HyRan ylivoimaiseen johtoon ja toiseksi nopeimman osuusajan tehnyt Viivi, joka ikänsä puolesta voi juosta sarjassa vielä kolmen vuoden ajan, säilytti johtoaseman ja ankkuroi HyRan maaliin ykkösenä.

H50-sarjan kolmikko Jussi Borgenström – Tuomo Kauppinen – Pasi Romppainen pokkasi hopeaa. Jussi tuli avausosuudelta kärjessä vaihtoon, Tuomon (osuutensa kolmanneksi nopein) suorituksen jälkeen sijoitus oli toinen puoli minuuttia kärjestä, ja Pasi (osuuden toiseksi nopein) säilytti HyRan hopealla. Myös H20-sarjasta tuli hopeaa: Vinsci Kivinen, Oskari Jumppanen ja Sakari Puolakanaho suunnistivat tasaisen viestin. Kaksi ensimmäistä olivat osuuksillaan toiseksi nopeimpia ja Sakke nopein.

image3 image6 image7

image5Hopeat otti myös D55-sarjan kolmikko Erja Raiko – Lotta Kuivamäki – Raija Lappeteläinen. Joukkue oli molemmissa vaihdoissa ja maalissa toisena. Myös H75-sarjan kolmikko Mikko Palomäki – Eino Jokinen – Keijo Koivula ylsi hopealle. Kaksi viimeksi mainittua tekivät itse asiassa osuuksilleen pohja-ajat.

image4Nuorisomme menestyksen täydensivät pronssille sijoittuneet joukkueet. H16-sarjan kolmikko Lauri Partanen – Nuuti Hautakangas – Lauri Aaltonen ylsi hienosti kolmossijalle. Koko kolmikko voi juosta samassa sarjassa myös ensi vuonna. Kolmanneksi nopeimman ankkuriosuuden juossut Lauri nosti kolmikon useiden minuuttien takamatkalta mitaleille. D11-14-sarjan joukkue oli myös pronssilla. Joukkueessa juoksivat Salla Norrbacka, Venla Tiljander ja Iida Heinäaro, ja sijoitus oli sekä maalissa että molemmissa vaihdoissa kolmas. Mitaleista käytiin todellinen sekuntikamppailu, sillä eroa neljänteen sijaan jäi lopulta vain seitsemän sekuntia.

Lauantaina päivä ennen viestiä Rastivarsat järjesti kansallisen kilpailun. Voittoon ylsivät Sanni Norrbacka (D18) ja Salla Norrbacka (D13), ja viiden joukossa olivat myös Eemeli Friman (H10RR, toinen), Ritva Jakoaho (D75, kolmas), Ronja Friman (D18, kolmas), Venla Tiljander (D14, kolmas), Ville Tiljander (H18, kolmas), Oskari Jumppanen (H20, neljäs) sekä Lauri Partanen (H16, neljäs).

Sunnuntaina järjestettiin viestin lisäksi myös Rautia-rastit, joista Eemeli Friman (H10RR) ja Kerttu Haapamäki (D12TR) ottivat kakkossijat.

Kuvat: Ismo Aaltonen

AOV:ssa 2016 10 joukkuetta

Alueen Oravapolkuviesti eli AOV suunnistettiin tänä vuonna Helsingissä. HyRalta mukana oli yhteensä kymmenen joukkuetta. Sairastumisten takia yksi joukkueista oli vajaa, mutta mukana oli silti suuri joukko lapsia ja nuoria, jotka kaikki suoriutuivat sateisena torstai-iltana hyväksytysti.

A-sarjassa (TR-RR-RR) joukkueita oli peräti kuusi. Parhaiten sijoittui Kerttu Haapamäen, Eemeli Frimanin ja Ilona Pursiaisen kolmikko, joka oli lopulta 13:s. Osuusajoissa puolestaan sekä Ninni Åberg että Touko Hyvärilä olivat kahdeksanneksi nopeimpia. Kaikki kuusi joukkuetta saivat hyväksytyt suoritukset, ja nuorimmat viestinviejät olivat alle viiden vuoden ikäisiä.

B-sarjassa (14-12-14) Venla Tiljanderin, Iida Heinäaron ja Rasmus Ahoniemen joukkue oli 16:nneksi nopein. Sarjassa oli kaksi muutakin hyvinkääläisjoukkuetta, ja kaikki joukkueisiin kuuluneet saivat hyväksytyt suoritukset. Yksi joukkueista oli tosin sairastumisten takia vajaa.

C-sarjassa (16-16-16) HyRan ainoa joukkue Lauri Aaltonen – Viivi Vesterinen – Santeri Pursiainen sijoittui yhdeksänneksi. Osuusajoissa parhaiten sijoittui Viivi, joka oli osuutensa kuudenneksi nopein.

Kisasivut, tulokset, Samin kuvia
Alla on Sakke Ahoniemen video kilpailusta.

AM-kisoista HyRaan 22 mitalia

DSC_0070

Päättyneellä viikolla kilpailtiin keskimatkan ja pitkän matkan aluemestaruuksista, ja moni hyralainenkin pääsi mitalin makuun. Keskimatkalta kultaa saivat D13-sarjan Salla Norrbacka, joka oli sekuntitaistelun nopein 12 sekunnin turvin, H80-sarjan Eino Jokinen ja D75-sarjan Ritva Jakoaho. H20-sarjassa Oskari Jumppanen oli hopealla ja Vinsci Kivinen neljäs, H16-sarjassa Wertti Autio oli kolmas ja Lauri Partanen viides ja D15-sarjassa Viivi Vesterinen saalisti pronssia. Ossi Autio oli H55-sarjan toinen, ja hyvää hyvinkääläispanosta täydensivät viidenneksi yltänyt Tuomo Kauppinen ja kuudenneksi sijoittunut Kenneth Reinikka. Seitsemän joukossa oli peräti viisi HyRan nykyistä tai entistä jäsentä, sillä Jarmo Heikkinen pokkasi pronssia ja Roy Parnetti oli seitsemäs. Myös D60-sarjassa hyvinkääläispanos oli vahva, sillä Erja Raiko oli toinen, Raija Lappeteläinen kolmas, Raili Liimatainen viides ja Heidi Strang kuudes.

DSC_0008Kuuden parhaan joukkoon aluetuloksissa ylsivät lisäksi Jussi Borgenström (H50, neljäs), Ronja Friman (D18, neljäs), Venla Tiljander (D14, neljäs), Marja Tukiainen (D65, neljäs), Ville Tiljander (H18, viides), Hanna-Riikka Partanen (D35, viides) sekä Kirsi Vesterinen (D40, kuudes).

Pitkällä matkalla kultaa sai Ritva Jakoaho (D75). Janne Åberg otti H40-sarjan hopeaa, Sampo Sillanpää oli neljäs ja Tapani Partanen viides. Ville Tiljander otti pronssia H18-sarjasta, ja H15-sarjassa HyRan kolmikko Wertti Autio – Lauri Aaltonen – Lauri Partanen otti kolmoisvoiton. Pari mitalia oli saaliina myös D60-sarjasta, jossa Raili Liimatainen oli toinen ja Erja Raiko kolmas. D35-sarjassa puolestaan Hanna-Riikka Partanen oli toinen ja Hanna Sillanpää neljäs, ja Ronja Friman otti D18-sarjan sekä Piia Romppainen D11TR-sarjan pronssia. Ninni Åberg puolestaan oli D10RR-sarjan toinen.

DSC_0057Kuuden joukkoon ylsivät myös Tuomo Kauppinen (H55, neljäs), Miika Mäenpää (H11TR, neljäs), Eemeli Friman (H10RR, neljäs), Eino Jokinen (H80, neljäs), Laura Sumanen (D45, neljäs), Jussi Borgenström (H50, viides), Oskari Jumppanen (H20, viides), Rasmus Ahoniemi (H13, viides), Nea Åberg (D12, kuudes), Venla Tiljander (D14, kuudes), Arttu Ylönen (H18, kuudes) ja Vinsci Kivinen (H20, kuudes).

13268026_1399330286748753_3344772373711467278_o

Kuva: Paula Partanen

AM-kisojen lisäksi muun muassa Särkänniemi-suunnistuksessa oli suuri lauma HyRan suunnistajia. Peräti 38 HyRan lasta tai nuorta osallistui kilpailuun. Roope Partanen oli H8RRS-sarjan toinen, ja H5RRS-sarjassa samalle sijalle ylsi Atte Mäenpää. Kymmenen joukkoon ylsivät myös Venla Tiljander (D14, kuudes), Samu Åberg (H10RR, kuudes) sekä Iida Heinäaro (D12, kymmenes).

Uudenmaan Rastipäivien ensimmäisessä osakilpailussa viiden joukossa olivat Piia Romppainen (D12TR, voitto), Raili Liimatainen (D60, 2:nen), Milla Koistinen (D16, 2:nen), Kerttu Haapamäki (D12TR, 3:s), Venla Tiljander (D14, 3:s), Rasmus Ahoniemi (H13, 4:s), Pasi Romppainen (H40, 5:s) sekä Touko Hyvärilä (H10RR, 5:s). Toisessa osakilpailussa viiden joukkoon ylsivät Ritva Jakoaho (D75, voitto), Iida Heinäaro (D12, voitto), Kerttu Haapamäki (D12TR, 2:nen), Pasi Romppainen (H40, 2:nen), Eino Jokinen (H80, 2:nen), Oskari Jumppanen (H20, 2:nen), Atte Honkonen (H35, 3:s), Joni Ahokas (H12TR, 3:s), Venla Tiljander (D14, 3:s), Rasmus Ahoniemi (H13, 4:s), Eemeli Friman (H9RR, 4:s), Milla Koistinen (D16, 4:s), Piia Romppainen (D12TR, 4:s), Raili Liimatainen (D60, 4:s) sekä Mona Kantelinen (D9RR, 5:s). Yhteistuloksissa viiden joukossa olivat Piia Romppainen (D12TR-sarjan voitto), Pasi Romppainen (H40, toinen), Venla Tiljander (D14, toinen), Kerttu Haapamäki (D12TR, kolmas), Raili Liimatainen (D60, kolmas), Milla Koistinen (D16, kolmas), Oskari Jumppanen (H20, kolmas), Rasmus Ahoniemi (H13, neljäs), Tomi Korhonen (H40, neljäs), Iida Heinäaro (D12, neljäs), Timo Väre (H55, neljäs) ja Eemeli Friman (H9RR, viides).

DSC_0021

WP_20160514_12_22_19_Pro

Karkkirastit (kuva: Mari Laurinen)

Prisma-rasteilla kuuden parhaan joukkoon ylsivät Ritva Jakoaho (D75, toinen), Raili Liimatainen (D60, neljäs), Kerttu Haapamäki (D12TR, neljäs), Jussi Borgenström (H50, kuudes), Sakari Puolakanaho (H20, kuudes), Wertti Autio (H15, kuudes) sekä Hanna Sillanpää (D35, kuudes). Vappurasteilla samaan ylsivät puolestaan Salla Norrbacka (D13, toinen), Kerttu Haapamäki (D12TR, toinen), Raili Liimatainen (D60, kolmas), Eino Jokinen (H80, kolmas), Joni Ahokas (H12TR, kolmas), Piia Romppainen (D12TR, neljäs), Ninni Åberg (D10, neljäs), Teemu Kantelinen (H35, neljäs), Ronja Friman (D18, viides), Heidi Strang (D60, viides) sekä Nea Åberg (D12, kuudes).

Mainittujen kilpailujen lisäksi kisoja on järjestetty muuallakin, mutta jotain piti rajata poiskin. Esimerkiksi KevätSuunnistuksessa Kouvolassa ensimmäisenä päivänä Janne Åberg (H40) oli toinen, Mari Laurinen (D40) viides, Nea Åberg (D12) viides ja Ninni Åberg (D10RR) ykkönen, Hankarasteilla Paavo Partanen (H70) oli toinen, RaVin kevätkansallisilla Ninni Åberg (D10RR) ja Eemeli Friman (H10RR) voittivat, Erja Raiko (D60) oli kolmas ja Keijo Koivula (H70) viides ja Karkkirasteilla Ninni Åberg voitti D10RR-sarjan ja Eino Jokinen H80-sarjan, Kerttu Haapamäki (D12TR) oli toinen, Ritva Jakoaho (D75) toinen, Mari Laurinen (D40) toinen ja Janne Salomäki (H35) kolmas.

Kuvat Särkänniemi-suunnistuksesta ja kuvaajana Teemu Kantelinen, ellei toisin mainita. Särkänniemestä löytyy runsaasti lisää Teemun ottamia kuvia.