Jukolakoulu ja Aikuisten Suunnistuskoulu myös 2020

HyRa järjestää vuonna 2020 Jukolakoulun sekä Aikuisten Suunnistuskoulun. Kyse on aikuisille suunnatuista suunnistuskursseista, joihin osallistuminen ei edellytä minkäänlaista suunnistusosaamista. Kouluissa opetetaan suunnistuksen perustaidot, ja ne ovat hyvä keino aloittaa uusi liikuntaharrastus.

Aikuisten Suunnistuskoulun ohjelma käsittää kaksi teoriakertaa, kolme ohjattua maastoharjoitusta sekä muutamia omatoimisia harjoituksia, joissa on opastusta tai ohjausta ennen harjoitusta sekä sen jälkeen. Harjoitukset ovat huhti-toukokuussa. Jukolakoulun ohjelma on aluksi yhteinen Aikuisten Suunnistuskoulun kanssa, mutta se jatkuu vielä touko-kesäkuun ajan ja huipentuu Jukolan ja Venlojen viesteihin Rovaniemellä kesäkuussa.

Aikuisten Suunnistuskoulun maksu on 90 euroa ja Jukolakoulun maksu 140 euroa. Jälkimmäiseen sisältyy myös seuran jäsenyys kaikkine etuineen. Maksun voi suorittaa myös liikuntaseteleillä tai -korteilla.

Mukaan mahtuu yhteensä 25 osallistujaa, ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautujat saavat osallistua HyRan järjestämille korttelirasteille ilman maksua jo helmi-maaliskuussa ennen koulujen alkua, joten aikainen ilmoittautuminen kannattaa.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen

Tervetuloa!

Wertti pyöräsuunnistuksen EM-kisoihin!

HyRan Wertti Autio on valittu pyöräsuunnistuksen EM-kisoihin nuorten sarjaan (H20). Tänä vuonna 19 vuotta täyttävä Wertti on yksi Suomen viidestä edustajasta sarjassa. Nuorten EM-osallistuminen on hänelle jo toinen, ja lisäksi ansioluettelosta löytyy valinta nuorten MM-kilpailuihin viime vuonna. Kahden vuoden takaisista EM-kilpailuista tuomisina oli viestin pronssia.

Pyöräsuunnistuksen EM-kilpailut käydään Portugalin Louléssa toukokuussa. Kilpailut alkavat 12.5. sprintillä. Yhden välipäivän jälkeen on peräkkäisinä päivinä keskimatka, pitkä matka sekä kilpailut 16.5. päättävä viesti.

Toivotamme Wertille ja koko Suomen joukkueelle onnea matkaan!

Suunnistusliiton uutinen valinnoista
EM-kisojen kisasivut
Kilpailumaastojen vanhoja karttoja: Quinta do Lago, Loulé, Faro, Salir

Kesän 2020 iltarastiohjelma julkaistu

HyRan korttelirasteja 2020 on jäljellä vielä yli puolet, mutta iltarastien kesäkauden kalenteri on silti jo julkaistu. Kesäkausi alkaa huhtikuun puolessavälissä, ja tapahtumia on syyskuun loppuun asti. Iltarastipäivä on perinteisesti torstai eivätkä kellonajatkaan muutu. Pari tapahtumaa on kuitenkin poikkeuksellisesti keskiviikkona.

Kesän tapahtumissa on pääsääntöisesti tarjolla viisi rataa: A, B, C vaikea, C helppo sekä D. Pisin rata on tyypillisesti noin 7 km ja lyhyin noin 2 km. Tähän on kuitenkin poikkeuksia. Esimerkiksi Lentokentän/Parantolanpuiston tapahtumassa keskiviikkona 20.5. on kaksi metsä- ja kaksi sprinttirataa sekä pyöräsuunnistusratoja. Pyöräsuunnistusta on myös kahdessa muussa tapahtumassa. Lisäksi kauteen mahtuu rogainingia, tavallista pidempiä ratoja sekä yösuunnistusta.

Iltarastit ovat myös hyvä matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla suunnistusta. Tapahtumat ovat kaikille avoimia, ja helpoin rata soveltuu useimmissa maastoissa hyvin lapsille ja kokemattomille aikuisille. Järjestäjiltä voi tarvittaessa kysyä neuvoa. Jos suunnistuskärpänen puraisee, seuran jäsenyyttä kannattaa harkita, mutta iltarasteille voi hyvin osallistua ilmankin.

Tervetuloa HyRan iltarasteille myös vuonna 2020!

Kytäjä Trailin ensimmäinen ilmoittautumisporras päättymässä

HyRa järjestää tänä vuonna viidettä kertaa Kytäjä Trail -polkujuoksukilpailun. Se käydään 2.5.2020 Sveitsin ja Kytäjä-Usmin maastoissa.

Kilpailussa on kolme reittiä, 7 km, 14 km ja 23 km, ja sekä kilpa- että kuntosarjat. Lyhyin 7 km:n reitti on helpotettu, hyvin polkujuoksuun tutustuville sopiva reitti, ja siitä noin puolet on ulkoilureittejä ja puolet polkuja. 7 km:n matkalla järjestetään vain kuntosarjat. Luvassa on komeita maisemia ja huolella viitoitettu reitti, jolta kukaan ei pääse eksymään.

Kilpailun ensimmäinen ilmoittautumisporras päättyy 31.1. joten ilmoittaudu nyt! Mukaan pääsee jopa jälki-ilmoittautumalla paikan päällä, mutta ilmoittautumalla aikaisin säästät rahaa. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on 51, ja odotettavissa on noin 250 osallistujaa. Tervetuloa mukaan!

Myös HyRan jäsenet voivat osallistua kilpailuun, mutta jäsentenkin on maksettava osallistumismaksu. Kilpailun järjestämiseksi tarvitaan kuitenkin runsaasti talkoolaisia, joten toivomme monen tulevan järjestämään erinomaista kilpailua. Tehtäviä löytyy kilpailupäivältä ja sitä ennenkin muun muassa reitin viitoittamisesta, kahviossa tai huoltopisteillä toimimisesta ja pysäköinninohjauksesta. Talkoolaiseksi voi ilmoittautua täyttämällä lomakkeen tai suoraan vastuuhenkilöille. Tervetuloa!

Salivuorot jatkuvat

HyRan salivuorot jatkuvat muutaman viikon tauon jälkeen tällä viikolla. Maaliskuun loppuun asti on kolme viikoittaista kaikille jäsenille avointa vuoroa:

  • Kuntosalivuoro: maanantaisin klo 18–20
  • Jumppa: keskiviikkoisin klo 19–20.30
  • Sähly: perjantaisin klo 18–19.30

Näiden lisäksi on nuorison omia harjoituksia.

Vuorojen tarkat tiedot ja osoitteet löytyvät keskustelupalstalta.

Korttelikausi alkaa – uutuutena Sprintticup

HyRan korttelirastikausi alkaa tällä viikolla! Korttelirasteja järjestetään lauantaisin maaliskuun loppuun asti. Tapahtumat ovat avoimia kaikille, mutta muilta kuin HyRan jäseniltä peritään pieni osallistumismaksu. Radat ovat pääsääntöisesti noin 9, 7, 5 ja 3 kilometrin pituisia (sprinttitapahtumissa lyhyemmät radat), ja koska radat sijoittuvat kaupunkialueen kaduille ja puistoille, lyhyimmät sopivat hyvin lapsillekin.

Ensimmäinen tapahtuma on siis lauantaina 4.1. Hakalassa (Alten Oy, Kivikonkierto 18, Hyvinkää). Lähtö on auki klo 10–11 kuten muissakin korttelitapahtumissa ja käytössä on emit-leimaus lähdössä sekä maalissa (joissakin tapahtumissa voi olla myös pari väliaikarastia). Tervetuloa aloittamaan uusi suunnistuskausi! Täysi ohjelma löytyy iltarastikalenterista.

Talvikauden 2020 uutuutena on Sprintticup. Korttelitapahtumista kuusi on sprinttisuunnistusta, ja ne muodostavat cupin. Kiertämällä sprinttitapahtumissa A-radan hyväksytysti saa pisteitä ajan perusteella, ja kokonaispisteisiin lasketaan kultakin viisi parasta sprinttitapahtumaa. Kokonaispisteiden parhaat kaksi miestä ja naista palkitaan korttelikauden päätteeksi.

Sprintticupiin ei ole erillistä osallistumismaksua, vaan tapahtumien osallistumismaksu riittää. Sprinttitapahtumien A-rata on pääsääntöisesti noin 3,5 kilometrin pituinen, joten lapset ja nuoretkin voivat hyvin osallistua cupiin!

Iltarastisivut
Lisätietoa Sprintticupista
Kuva: Ismo Aaltonen

Tapanin Taistelussa noin 40 osallistujaa

Tapaninpäivänä käytiin perinteinen Tapanin Taistelu. Tänä vuonna kyseessä oli ilmeisesti 20-vuotisjuhlavuosi, sillä ensimmäinen tapahtuma järjestettiin vuonna 1999. Mukana oli noin 40 osallistujaa, joista neljä rohkeaa kiersi pisimmän, yli 10 kilometrin radan.

Olosuhteet olivat mitä mainioimmat, vaikka suot muistuttivatkin usein pikemminkin lampia. Usmituvan ansiosta puitteetkin olivat kunnossa: taistelijat pääsivät maaliin saavuttuaan puurolle ja saunaan. Osallistujat vaikuttivat olevan tyytyväisiä ratoihin, sillä suurimmat kummastelut koskivat yhtä rastia, jossa kuitunauha oli kätketty korkealle kuuseen. Kaikki onnistui siis mainiosti – kiitos järjestäjille tehdystä työstä!

Taistelu päätti samalla suunnistusvuoden 2019. Seuraava suunnistustapahtuma on kuitenkin tarjolla heti ensi viikolla, kun korttelirastit alkavat Hakalassa. Tervetuloa!

Kuvat: Timo Väre & Tapio Tukiainen

Tapanin Taistelu 26.12.2019

Perinteinen Tapanin Taistelu on jälleen ohjelmassa tapaninpäivänä 26.12. Kyseessä on leikkimielinen kilpailunomainen suunnistusharjoitus, joka on avoin kaikille jäsenille. Viime vuoden tavoin tänäkin vuonna keskuspaikkana toimii Usmitupa osoitteessa Usminrinteentie 111, ja yhteislähtö on klo 10. Tapani ja Lauri Partanen ovat laatineet neljä rataa, joista pisin on 10,5 ja lyhyin 3,3 km.

Ilmoittaudu Tapanin Taisteluun täyttämällä nimesi taulukkoon. Ilmoittauduttaessa valitaan myös rata ja ilmoitetaan halukkuus saunaan ja puurolle. Vilkaise myös tarkemmat tiedot keskustelupalstalta. Ilmoittautumiset viimeistään 23.12.

Tapaninpäiväksi tarvittaisiin vielä puuronkeittäjiä. Viime vuonna naiset hoitivat homman, joten tänä vuonna olisi periaatteessa miesten vuoro – toki naisetkin ovat tervetulleita. Ilmoittautumiset Timo Väreelle (040 8622 810). Toivottavasti riittävästi halukkaita löytyy!

Tervetuloa!

Vuoden 2020 johtokunta valittu

Hyvinkään Rastin sääntömääräinen syyskokous pidettiin lauantaina 7.12. Kokouksessa muun muassa valittiin johtokunta vuodelle 2020.

Erovuorossa johtokunnasta olivat Jussi Borgenström, Teemu Kantelinen, Kenneth Reinikka sekä varajäsen Janne Salomäki. Heistä Jussi, Teemu ja varajäsenenä Janne valittiin jatkamaan johtokunnassa uudeksi kaksivuotiskaudeksi ja uutena jäsenenä johtokuntaan valittiin Petri Ahola. Lisäksi Janne Åberg, jonka kautta olisi ollut vielä vuosi jäljellä, luopui paikastaan, ja tilalle valittiin yhdeksi vuodeksi Severi Orrainen. Johtokunnassa jatkavat myös Merja Ahokas, Mia Haavisto, Jyrki Laaksonheimo ja Marko Pietari sekä varajäsen Riikka Vierimaa, joilla on vielä vuosi jäljellä. Esko Kiuru jatkaa toiminnantarkastajana ja Juha Ojasella on vielä vuosi puheenjohtajuutta jäljellä.

Lisäksi syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma, korvausperusteet ja talousarvio vuodelle 2020. Jäsenmaksut päätettiin johtokunnan esityksen mukaisesti pitää ennallaan. Talousarvio ensi vuodelle on selvästi tappiollinen vastapainoksi tänä vuonna selvästi budjetoitua paremmalle tulokselle, mutta seuran taloudellinen tilanne on siitä huolimatta edelleen hyvä.

Tehtävistä luopuneille suuri kiitos menneistä vuosista ja uusille kasvoille tervetuloa mukaan!