Viikonlopun kisatuloksia

Lauantaina 18.4. järjestettiin Ankkurirastit Salossa ja sunnuntaina 19.4. Silja-Rastit Paimiossa. HyRalta osallistujia oli kilpailuissa yhteensä 41.

Lauantaina parhaiten sijoittui Toni Pikkarainen, joka oli H35-sarjan 23 kilpailijan joukosta kolmas. Samalle sijalle päätyi myös 40 osallistujan D60-sarjassa tuore jäsenemme Raili Liimatainen, joka hävisi voittajalle alle kaksi minuuttia eikä jäänyt toisesta sijastakaan kuin puolisen minuuttia. D60-sarjassa oli erittäin vahva hyvinkääläispanos, sillä Erja Raiko sijoittui viidenneksi ja Heidi Strang kuudenneksi, molemmat alle neljän minuutin päässä kärjestä. Maininnan ansaitsevat myös Mikko Palomäki, joka oli H70-sarjan 51 osallistujan joukossa hienosti kahdeksas, sekä nuoriso-osastolta Wertti Autio, joka oli H14-sarjassa seitsemäs (20 osallistujaa) ja Venla Tiljander, joka ylsi D13-sarjassa kuudenneksi (25 osallistujaa).

Sunnuntaina D60-sarjan vahva hyvinkääläispanos jatkui, sillä Erja sijoittui toiseksi jäätyään alle puoli minuuttia voitosta ja Raili neljänneksi. Osallistujia sarjassa oli yhteensä 37. Tuomo Kauppinen sijoittui H55-sarjassa (50 osallistujaa) neljänneksi jäätyään vain sekunnin palkintopallista ja alle 1,5 minuuttia voitosta. Ossi Autio sijoittui samassa sarjassa seitsemänneksi ja jäi Tuomosta vain minuutin päähän. Erityismaininta Janne Åbergille, joka oli H40-sarjassa kahdeksas 49 kilpailijan joukosta.

Kaikki top 10 -sijoitukset:

Ankkurirastit
3. Raili Liimatainen (D60, 3,9 km)
3. Toni Pikkarainen (H35, 9,0 km)
5. Erja Raiko (D60, 3,9 km)
6. Heidi Strang (D60, 3,9 km)
6. Venla Tiljander (D13, 2,2 km)
7. Wertti Autio (H14, 3,0 km)
7. Paula Partanen (D35, 6,1 km)
8. Mikko Palomäki (H70, 4,5 km)
10. Sakari Puolakanaho (H18, 7,2 km)

Silja-Rastit
2. Erja Raiko (D60, 3,0 km
4. Tuomo Kauppinen (H55, 3,7 km)
4. Raili Liimatainen (D60,  3,0 km)
7. Ossi Autio (H55, 3,7 km)
8. Janne Åberg (H40, 5,4 km)

Ankkurirastien kisasivut
Ankkurirastien tulokset
Kaikki HyRan tulokset Ankkurirasteilta
Silja-Rastien kisasivut
Silja-Rastien tulokset
Kaikki HyRan tulokset Silja-Rasteilta

Varustepörssi

Aikuisten suunnistuskoulun avaustilaisuuden yhteydessä keskiviikkona 15.4. järjestetään varustepörssi, jossa myydään erilaisia suunnistusvarusteita. Halukkaat voivat tulla myymään omiakin varusteitaan. Saatavilla on sekä lasten että aikuisten kokoja ja sekä uusia että käytettyjä asuja. Paikka on Hyvinkään yhteiskoulu (Uudenmaankatu 17, käynti Hyvinkäänkadun puolelta) ja aloitusaika klo 17.30. Tervetuloa!

Isojen nuorten kausi alkanut

20150401_173354HyRan suunnistuskoulu ei ole vielä alkanut, mutta vanhemmat nuoret ovat jo avanneet kesäkautensa. Kausi alkoi keskiviikkona 1.4. Sveitsissä, jossa ensin juostiin noin kahden kilometrin maastotestijuoksu, jonka jälkeen käytiin läpi kauden suunnitelmia ja sisältöä. Viikko myöhemmin ohjelmassa oli ensimmäinen varsinainen suunnistusharjoitus, pariviesti, joka käytiin Sveitsin harjumaastoissa. Lisäksi iltarastikausi alkoi 9.4. myöskin Sveitsissä ja osa nuorista osallistui pääsiäisleirille kuun vaihteessa, joten tapahtumia on riittänyt heti alusta alkaen.

20150408_182826Ohjausryhmään ja nuorten ryhmään on ilmoittautunut yhteensä 39 nuorta, mikä on hieman vähemmän kuin vuosi sitten, mutta mukana on joka tapauksessa iso porukka. Ilmoittautuneiden syntymävuodet vaihtelevat välillä 1994-2004, ja noin kolme neljästä on syntynyt tämän vuosituhannen puolella. Vuonna 2002 syntyneitä on mukana peräti 11, ja he muodostavat selvästi suurimman ikäluokan.

Kuvat: Ismo Aaltonen & Aimo Heinäaro

HyRalle menestystä Billnäsin keskimatkalta

Karjaan Uran järjestämä Billnäsin keskimatka on perinteisesti ollut kesäkauden ensimmäinen kilpailu. Raaseporissa järjestetty kilpailu oli tänä vuonna kalenterissa lauantaina 4.4.2015, ja HyRalta mukana oli melkein 30 suunnistajan joukko.

Billnäsin keskimatka oli HyRan pääsiäisleirin ohjelmassa, joten kilpailuun osallistui reilu kymmenen nuortamme. Heistä parhaiten menestyi viime vuonna D16-sarjan voittanut ja täksi kaudeksi D18-sarjaan siirtynyt Sanni Norrbacka, joka sijoittui sarjassaan toiseksi vajaa kaksi minuuttia Espoon Suunnan Ella Mahlamäkeä perässä. 3,6 kilometriä pitkällä keskimatkan radalla oli yhteensä 23 osallistujaa, ja peräti kymmenen parasta suunnistajaa oli viiden minuutin sisällä. Sanni oli muuten sarjansa nopein peräti neljällä rastivälillä. Kenelläkään muulla ei ollut enempää kuin kahta rastivälin pohja-aikaa.

Sampo Sillanpää sijoittui hienosti kolmanneksi H40-sarjassa. Eroa voittajaan, Helsingin Suunnistajien Mikko Saloseen, kertyi 5,0 kilometrin radalla minuutti ja 43 sekuntia. Viime vuonna samassa kilpailussa kuudenneksi sijoittunut Sampo teki kolmelle rastivälille nopeimman ajan.

Erityismaininnat myös H14-pojille, joista Wertti autio oli viides ja Lauri Partanen yhdeksäs, sekä Paula Partasen nelossijalle D35-sarjassa. Tuomo Kauppinen oli H55-sarjassa 37 suunnistajan joukosta komeasti kuudes ja Mikko Palomäki H70-sarjan 39 osallistujan joukosta kahdeksas.

HyRalta kymmenen kärkeen sarjoissaan ylsivät seuraavat suunnistajat:

Sanni Norrbacka 2. D18
Sampo Sillanpää 3. H40
Paula Partanen 4. D35
Wertti Autio 5. H14
Tuomo Kauppinen 6. H55
Heidi Strang 6. D60
Hanna Sillanpää 6. D35
Mikko Palomäki 8. H70
Laura Sumanen 8. D45
Lauri Partanen 9. H14
Janne Åberg 10. H40

Kisasivut
HyRan kaikki tulokset
Reittihärveli, josta näkee kaikkien sarjojen radat

Pääsiäistapahtuman tulokset

HyRan järjestämässä kaikille avoimessa pääsiäistapahtumassa 29.3. oli reilu 50 osanottajaa koleasta kelistä huolimatta. Lapsille Tapainlinnan koulun pihalle tehty helppo rata keräsi paljon uusiakin kasvoja, mutta muutama uskaltautui Tanssikalliollekin yltäneelle rogainingradalle. Myös seuran aktiivijäseniä oli mukana.IMG_6116

Roganingin tulokset löytyvät arkistosta osiosta sekalaisia raportteja. Pihasuunnistuksesta ei tehty varsinaista tuloslistaa, vaan ainoastaan otettiin osallistujien nimet ylös. Rogainingin ylivoimainen ykkönen oli Joonas Ojanen, joka kuuluu seuran 15-vuotiaisiin nuoriin. Palkinto toimitetaan voittajalle jossakin tapahtumassa.

Kiitos kaikille osallistujille ja etenkin Vähäsille ja Haavistoille järjestelyistä!

Kuva: Pia Hyle

Suunnistuskoulujen esittely ja kaikille avoin pääsiäisrogaining Tapainlinnan koululla sunnuntaina

Tervetuloa Tapainlinnan koululle su 29.3. klo 15-17 tutustumaan suunnistusharrastukseen ja Hyvinkään Rastin järjestämiin niin lasten kuin aikuistenkin suunnistuskouluihin. Vasta-alkajille ja perhesuunnistuksesta kiinnostuneille on suunniteltu helppo suunnistusrata Tapainlinnan koulun pihakartalle. Kokeneemmat suunnistuskoululaiset voivat osallistua rogaining-radalle, jossa tavoitteena on tunnin aikana hakea mahdollisimman monta rastia. Lajin tosiharrastajille asetetaan haasteeksi hakea kaikki 28 rastia tunnissa!

Paikan päällä pääsee kokeilemaan myös MOBO- eli älypuhelinsuunnistusta. Tätä varten kannattaa jo kotona ladata puhelimeensa QR-koodilukija sekä MOBO-ohjelma, jonka latauslinkit löytyvät ohjelman sivuilta.

Pääsiäistapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!

Nuorison ja aikuisten suunnistuskoulun kausi 2015

HyRalla on 2015 suunnistuskouluja sekä nuorisolle että aikuisille. Tervetuloa!

Nuoriso
Nuorisotoimintaa on kaikenikäisille ja -tasoisille osallistujille. Ryhmiä on alle kouluikäisistä yli täysi-ikäisiin. Ilmoittautuminen on suunnistuskoulun osalta auki 5.4 ja ohjausryhmän sekä nuorten ryhmän (jatkoryhmät ainakin muutaman vuoden suunnistaneille) osalta 22.3. asti. Kausiesitteestä ja nuorisosivuilta löytää lisätietoja nuorisotoiminnasta.

Aikuisten suunnistuskoulu
HyRa järjestää tänäkin vuonna myös aikuisten suunnistuskoulun, joka on tarkoitettu kaikille 15-vuotiaista alkaen. Minkäänlaisia perustaitoja ei tarvita, mutta myös vähän suunnistaneet voivat ehdottomasti osallistua. Ilmoittautuminen on auki 10.4. asti. Lisätietoja aikuisten suunnistuskoulusta – sisältää mm. ohjelman. Kaikki materiaali löytyy aikuisten suunnistuskoulun sivuilta.

HyRan nuorisoa Espanjassa

Kourallinen HyRan 16-17-vuotiaita junioreita vietti kahden huoltajan kanssa viikon Alicantessa Espanjassa suunnistamassa. Leirin aikana oli useita suunnistusharjoituksia vaihtelevissa ja komeissa maastoissa, ja viikko huipentui kilpailuihin, joista saaliina oli muun muassa yksi palkintopallisijoitus ja muutenkin erinomaisia suorituksia. Lisäksi ohjelmaan kuului pari lihaskunto- ja juoksutekniikkaharjoitusta. Samaan aikaan samassa paikassa oli myös Suomen suunnistusmaajoukkue, ja pari kertaa HyRan nuoret törmäsivätkin suunnistaessaan maajoukkuesuunnistajiin.

Tarkemmin viikon sisältöön voi tutustua Jumppasen Villen raportista. Saman linkin takaa löytyy myös kuvia viikon tapahtumista, linkit kilpailujen tuloksiin ja väliaikoihin sekä leirin karttoja.

Kevät-rogaining Sipoonkorvessa su 29.3.2015

Sipoon suunnalta tuli viestiä, että tarjolla olisi reilun parin viikon kuluttua rogainingia eli pistesuunnistusta. Tapahtuman ilmoittautuminen päättyy torstaina 19.3. eli ensi viikolla. Osallistua voi yksin tai joukkueessa, joukkueen jäsenten määrää ei ole rajoitettu. Tähänkin aikaan vuodesta tarjolla on siis laadukkaita suunnistustapahtumia.

Lisätiedot kutsusta tai tapahtuman nettisivuilta.