Hyvinkään Rasti hakee kesätyöntekijöitä vuodelle 2025. Viimeinen hakupäivä on perjantai 28.3.2025. Paikkoja voivat hakea 15 vuotta tänä vuonna täyttävät ja sitä vanhemmat nuoret.
HyRa on saanut tukea kesätyöntekijöiden palkkaamiseen Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjasta. OP:n tuki on tarkoitettu alle 18-vuotiaille nuorille. Myös henkilöt, jotka eivät täytä OP:n kampanjan ehtoja (esimerkiksi täyttävät 18 vuotta kesän aikana), voivat hakea töitä, jolloin palkka rahoitettaisiin ilman OP:n tukea.
Kesätyö koostetaan seuraavista tehtävistä. Valittujen henkilöiden kanssa sovitaan, miten tehtävät jakautuvat näiden kokonaisuuksien välillä, eli omaan toimenkuvaan on mahdollista vaikuttaa.
- Iltarastitehtävät, mm. ratojen suunnittelu sekä tapahtumien toimitsijatehtävät
- Lasten harjoitusten tehtävät, mm. harjoitusten suunnittelu sekä ohjaaminen harjoituksissa
- Kiintorastitehtävät, mm. kiintorastistojen/MOBO-ratojen suunnittelu sekä rakentaminen maastossa
Työajat sovitaan kunkin kesätyöntekijän kanssa henkilökohtaisesti. Osan työtehtävistä voi tehdä milloin vain, mutta tapahtumat järjestetään tiettynä aikana. Osan töistä voi tehdä kotoa käsin, osa sijoittuu eri puolille Hyvinkään suunnistusmaastoja.
Tehtävistä maksetaan palkkaa 600 €/hlö. Työaika on yhteensä 60 tuntia.
Työntekijöiltä edellytetään hyvää suunnistustaitoa (suoriutuminen itsenäisesti noin 15-vuotiaille tarkoitetuista suunnistusradoista). Työntekijöiden valinnassa huomioidaan lisäksi seuraavat seikat:
- Hakemus ja haastattelu
- Motivaatio
- Henkilön käytettävyys kesän aikana
- Kykeneminen itsenäiseen työskentelyyn
Eduksi luetaan aiempi kokemus ratojen suunnittelusta, lasten ohjaamisesta sekä lajin ohjelmistojen (Condes, Navisport) hallinta. Valinnoissa huomioidaan kaikkien tehtäväkokonaisuuksien tuleminen katetuiksi.
Hae paikkaa lähettämällä vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse osoitteeseen heli.haapea at gmail.com. Viimeinen hakupäivä on perjantai 28.3.2025. Valinnat palkattavista henkilöistä tekee seuran johtokunta.
Lisätietoa saa tarvittaessa HyRan puheenjohtaja Heli Haapealta (heli.haapea at gmail.com, 040-3527643 – soitot 15.3. alkaen ja vain iltaisin tai viikonloppuisin). Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjasta ja haettavissa olevista kesätyöpaikoista saa lisätietoa OP Uusimaan sivuilta.