Hyvinkään Rasti hakee kesätyöntekijöitä

Hyvinkään Rasti hakee kesätyöntekijöitä vuodelle 2022. Hakuaika päättyy perjantaina 13.5.2022.

Hakea voivat kaikki 15–29-vuotiaat nuoret. Ikä määritetään syntymävuoden perusteella.

Työtehtävät jakautuvat kolmeen kokonaisuuteen:

  • Iltarastitehtävät, muun muassa ratojen suunnittelu sekä tapahtumien toimitsijatehtävät
  • Lasten harjoitusten tehtävät, muun muassa harjoitusten suunnittelu sekä ohjaaminen harjoituksissa ja leireillä
  • Kiintorastitehtävät, muun muassa kiintorastistojen ja MOBO-ratojen suunnittelu sekä purkaminen ja rakentaminen maastossa

Työntekijä voi keskittyä yhteen kokonaisuuteen tai työskennellä vaikka kaikkien parissa. Työntekijät valitaan niin, että kaikkiin kokonaisuuksiin löytyy tekijöitä. Seuran tavoitteena on palkata useita kesätyöntekijöitä.

Työt ajoittuvat toukokuun ja syyskuun väliselle ajalle. Tarkemmat työajat sovitaan kunkin kesätyöntekijän kanssa henkilökohtaisesti.

Tehtävistä maksetaan palkkaa 500 €/hlö. Työaika on yhteensä 60 tuntia.

Työntekijöiltä edellytetään hyvää suunnistustaitoa (suoriutuu itsenäisesti noin 15-vuotiaille tarkoitetuista suunnistusradoista). Työntekijöiden valinnassa huomioidaan lisäksi seuraavat seikat:

  • Hakemus ja haastattelu
  • Motivaatio
  • Henkilön käytettävyys kesän aikana
  • Kykeneminen itsenäiseen työskentelyyn
  • Mahdollinen aiempi kokemus ratojen suunnittelusta tai lasten ohjaamisesta luetaan eduksi
  • Lajin ohjelmistojen (Condes, Navisport) hallinta luetaan eduksi

Lisäksi valinnoissa huomioidaan se, että kaikki tehtäväkokonaisuudet tulevat katetuiksi.

Hakijoilta ei edellytetä Hyvinkään Rastin jäsenyyttä tai Hyvinkäällä asumista, mutta monet tehtävät sijoittuvat Hyvinkäälle, joten käytännössä henkilön on asuttava lähialueella. Osa työtehtävistä on kuitenkin paikkariippumatonta eli mahdollista tehdä missä vain.

Hyvinkään Rasti on saanut Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:ltä (ESLU) tukea kesätyöntekijöiden palkkaamiseen. Hakijoiden on syytä huomioida, että ESLU edellyttää jokaisen yhdistyksen tuella palkattavan kesätyöntekijän osallistuvan ainakin yhteen ESLU:n Lasten Liike- tai Pelit ja leikit -koulutukseen. Koulutuksia järjestetään Helsingissä toukokuussa, ja aikataulu on julkaistu ESLU:n sivuilla. HyRa maksaa koulutukseen osallistumisen.

Hae paikkaa lähettämällä vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse osoitteeseen kesatyot at hyvinkaanrasti.fi. Saat vahvistusviestin, kun hakemus on tullut perille. Viimeinen hakupäivä on perjantai 13.5.2022. Valinnat palkattavista henkilöistä tekee seuran johtokunta.

Lisätietoa saa tarvittaessa HyRan puheenjohtaja Mia Haavistolta (yhteystiedot).

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *