Iltarasteilla uusi kävijäennätys – seuraava tapahtuma Hikiällä

IMG-20180601-WA0006Hyvinkään iltarasteilla tehtiin torstaina 31.5.2018 Lentokentällä uusi kaikkien aikojen kävijäennätys. Tapahtumassa tehtiin yhteensä 279 suoritusta. Mikäli lasketaan kaikki osallistuneet henkilöt erikseen, määrä ylittää 280:n rajan.

Edellinen ennätys oli 275 suoritusta Jokelan tapahtumassa 16.5.1985. Ennätys kesti siis yli 33 vuotta. Lähelle ennätystä on kuitenkin päästy moneen otteeseen. Esimerkiksi vuonna 2016 250 osallistujan raja rikottiin kolme kertaa.

Karttapala 1Seuraava tapahtuma on Hikiän suppamaastossa torstaina 7.6.2018. Kyseessä on seudun supikkoisin maasto, joka tarjoaa oivan harjoittelumahdollisuuden Jukolan viestiin ja muihin suppamaastoissa tänä vuonna järjestettäviin kilpailuihin. Ratamestarina toimii syksyn 2017 SM-viestin ratamestari Jussi Borgenström, joka on laatinut vaativat radat. C helppo sekä D-rata tukeutuvat kuitenkin vahvasti polkuihin ja ovat turvallisia valintoja kokemattomammille suunnistajille. Lisäksi tarjolla on RR- ja TR-radat.

Karttapala 2A- ja B-radan suunnistajille on poikkeuksellisesti tarjolla myös mahdollisuus yhteislähtöön, joka järjestetään kello 17.30. Mukana on muun muassa MM-mitalisti ja Jukolan viestin voittaja, Kooveen Topi Anjala. Tätä parempaa valmistautumismahdollisuutta Jukolan viestiin ei lähialueelta löydy.

Karttapala 3Tervetuloa yrittämään uutta osallistujaennätystä!

Kuva Ira Kantelinen, karttapalat Jussi Borgenström. Palat suurenevat klikkaamalla. Osallistujatilastot poimittu Risto Partasen laatimasta HyRan 50-vuotishistoriikista Kartalla kaiken aikaa.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *