Iltarastikausi 2015 on alkanut! Kaksi ensimmäistä tapahtumaa on jo pidetty, ja niissä on ollut yhteensä yli 400 osallistujaa. Tapahtumia on tällä kaudella 13 korttelirastitapahtuman lisäksi peräti 24, mikä on uusi ennätys. Juostavaa siis riittää! Mikäli joka tapahtumassa osallistuu A-radalle, tulee vuoden aikana suunnistettua yhteensä noin 275 kilometriä!
Iltarastikausi alkoi Sveitsissä torstaina 9.4. noin 210 osallistujan voimin. Hyvä keli oli siis houkutellut kauden ensimmäisille iltarasteille erinomaisesti väkeä, ja palautekin oli positiivista. Jonotkin pysyivät pääosin lyhyinä, mistä kiitos kuuluu sujuvasti sujuneelle kartanmyynnille.
Myös Hyvinkäänkylässä 16.4. oli yli 200 osallistujaa heikosta kelistä huolimatta. Ennusteet eivät luvanneet hyvää ilmaa, ja illan aikana saatiinkin voimakas sadekuuro sekä rakeita niskaan. Onneksi silloin enemmistö osallistujista oli jo päässyt pois metsästä, ja maalin luonakin oli kahvioteltta, johon saattoi mennä suojaan.
Tämän kauden uutuutena käytössä on sähköinen palautelomake, jolla voi antaa palautetta iltarastitapahtumista. Palautelomaketta on saatavilla myös paperiversiona iltarastitapahtumista. Palautetta toivotaan kaikilta osallistujilta riippumatta siitä, onko kyseessä aktiivikilpasuunnistaja, harrastelija tai jotain muuta. Lisäksi muutamat erikoistapahtumat ovat uusi kokeilu – tänä vuonna pääsee kokeilemaan esimerkiksi rogainingia tai retrorasteja vanhalla kartalla ja pihtileimasimilla!
Seuraava tapahtuma pidetään torstaina 23.4. Lentokentällä (Pohjoisen Kehätien pysäköintialue, suurin piirtein Pohjoinen Kehätie 500), ja maastoon saa lähteä klo 16.30-19.00. Paikalla on myös Suunnistajan Kauppa. Kannattaa huomata, että sen jälkeinen tapahtuma pidetään poikkeuksellisesti keskiviikkona 29.4. Koko iltarastikalenteri erikoistapahtumineen löytyy iltarastisivuilta.
Kuva: Aila Saviaho