Kesä on ollut täynnä kilpailuita, ja jo monen viikon ajan joka viikonloppuna on ollut merkittäviä kisoja. Myös HyRa on ollut hyvin edustettuna kilpailuissa.
Hiidenkiertäjät järjesti elokuun alussa pyöräsuunnistuksen SM-keskimatkan sekä -viestin. HyRan edustajat saalistivat molemmista kilpailuista mitaleja. Keskimatkalla Leevi Kantelinen sijoittui H15-sarjassa kolmanneksi ja ylsi näin SM-pronssille. Viestissä Sami Friman ja Janne Turpiainen pokkasivat puolestaan hopeaa yhteisikään perustuvassa H100-sarjassa, eikä mestaruuskaan jäänyt kuin kolmen sekunnin päähän. Voittajajoukkueen toinen jäsen oli Seppo Mäkinen, joka on HyRankin jäsen mutta edustaa pyöräsuunnistuksessa Free Adventure -seuraa.
Viikko SM-kilpailuiden jälkeen kisattiin Valkeakosken Hakan isännöimä Nuorten Jukola. HyRa sai kilpailuun yhden täyden ja yhden vajaan joukkueen. Seitsikko Eemeli Friman – Hetta Saarinen – Aaron Toivanen – Hilda Damskägg – Vili Kantelinen – Eetu Korhonen – Piia Romppainen sijoittui vaihtelevasti sujuneessa viestissä sijalle 72. Vuosi aiemmin sijoitus oli 40:s, mutta tänä vuonna HyRan joukkue oli varsin nuori. Kaikenikäisten osallistumisen varmistamiseksi Nuorten Jukolassa osuuksilla on erilaisia ikä- ja sukupuolirajoituksia, ja jokainen HyRan joukkueessa ollut saa osallistua ensi vuonna samalle osuudelle kuin tänä vuonna. Toinen joukkue, jossa juoksivat Leevi Kantelinen, Kerttu Haapamäki, Jämsän Retki-Veikoista lainattu Iida Taini, Mona Kantelinen, Miko Ahola ja Tapio Piirainen, oli kuuden osuuden jälkeen sijalla 116. Sen jälkeen joukkue joutui jättämään viestin kesken, sillä ankkuriosuudelle ei ollut viestinviejää.
Viime viikonloppuna käytiin Venlojen ja Jukolan viestit, joissa molemmissa HyRa paransi edellisiä sijoituksiaan. Rovaniemellä käyty kilpailu siirrettiin koronapandemian takia ensin vuodelta 2020 tälle vuodelle ja myöhemmin vielä kesäkuulta elokuulle, joten yöttömälle yölle suunnitellusta kilpailusta tulikin poikkeuksellisen pimeä.
Venlojen viestissä HyRan ykkösjoukkueessa juoksivat kokenut Erja Raiko sekä ensimmäistä kertaa osallistuneet Hetta Saarinen, Piia Romppainen sekä Kerttu Haapamäki. Erja toi joukkueen varmalla suorituksella avausosuudelta vaihtoon sijalla 419, minkä jälkeen 15–16-vuotiaat Hetta, Piia sekä Kerttu nostivat HyRan sijalle 227. Kangasalla vuonna 2019 sijoitus oli 273:s, eli täysin uusiutuneen ykkösjoukkueen sijoitusparannus oli huomattava. Seuran parhaasta osuussijoituksesta vastasi Hetta, joka oli toisen osuuden 120:nneksi nopein. Myös kaikki muut HyRan suunnistajat suoriutuivat osuuksistaan hyväksytysti.
Jukolan viestissä HyRan paras joukkue ylsi 138:nneksi, mikä myös on merkittävä parannus vuoden 2019 206:nnesta sijasta. Suoritus oli tasaisen varma: jokainen seitsikosta oli osuutensa 300 nopeimman joukossa, ja parhaat osuussijoitukset pokkasivat ankkuri Pasi Romppainen (119.) sekä kuudennen osuuden Janne Salomäki (120.). Heitä ennen viestiä veivät Wertti Autio, Janne Karri, Lauri Partanen, Tomi Korhonen sekä Tapani Partanen. HyRan muutkin kolme joukkuetta läpäisivät viestin hyväksytysti, ja erityismaininnan ansaitsevat Jyrki Laaksonheimo, joka taisteli pitkän kolmannen osuuden hyväksytysti läpi ajassa 6.25.17, sekä Hetta Saarinen, joka Venlojen viestin jälkeen urakoi vielä Jukolan viestin ja suoriutui kuudennesta osuudesta mainiosti.