Loput yöharjoitukset peruttu

Keusoten viikonloppuna julkaisemat rajoitukset kieltävät yksiselitteisesti kaiken yli 20-vuotiaiden harrastustoiminnan. Siispä jäljellä olevat yösuunnistusharjoitukset on peruttu. Myös joulukuun testijuoksu muutetaan vain nuorille järjestettäväksi. Keusoten rajoitukset ovat voimassa 20.12. asti.

Lasten ja nuorten harjoituksia pyritään yhä jatkamaan. Rajoitusten mukaan harjoituksia voi järjestää ulkona enintään kymmenen hengen pienryhmissä turvavälit huomioiden. Pyrimme suunnittelemaan harjoitukset ohjeita noudattaen. Toivomme myös, että muiden kuin kaikkein nuorimpien lasten vanhemmat eivät osallistuisi harjoituksiin, jotta ehdot on mahdollista täyttää. Harjoituksiin voi osallistua vain täysin terveenä.

Mikäli rajoitukset jatkuvat tammikuun puolelle, korttelitapahtumat toteutetaan omatoimisina. Muussa tapauksessa tapahtumat toteutetaan sekä järjestettyinä että omatoimiversioina. Yöharjoitusten järjestäminen omatoimisina ei ole mahdollista ennen kaikkea lupien takia.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *