Perinteinen Alueen oravapolkuviesti järjestettiin tällä kertaa Espoon Sepänkylässä. HyRaa edusti kahdeksan 14-vuotiasta ja nuorempaa lasta.
B-sarjassa (1. ja 3. osuus 14-vuotiaille, 2. osuus 12-vuotiaille) HyRan joukkue Wertti Autio – Salla Norrbacka – Lauri Aaltonen sijoittui komeasti kolmanneksi! Wertti toi joukkueen avausosuuden jälkeen vaihtoon toisena heti Rajamäen Rykmentin perässä, ja Sallan toisen osuuden jälkeen sijoitus oli kolmas, mutta eroa johdossa olleeseen Espoon Suunnan kakkosjoukkueeseen oli vain 12 sekuntia. Viimeisellä osuudella Helsingin Suunnistajien Paavo Heinonen juoksi ylivoimaisesti nopeimman osuusajan ja vei joukkueensa selvään voittoon, mutta Lauri ankkuroi HyRan maaliin kolmantena noin minuutin Espoon Suunnan ykkösjoukkuetta jäljessä vain kymmenen sekuntia ennen EsSun kakkosjoukkuetta. Onnittelut joukkueelle! B-sarjassa oli yhteensä 31 joukkuetta.
Kaikki HyRan kahdeksan joukkuetta pääsi hyväksytysti maaliin, ja ainakin kuvista päätellen oli kivaa! Osalle kilpailijoista kyseessä oli myös elämän ensimmäinen suunnistuskilpailu. Alta näkee kaikki HyRan tulokset.
A-sarja (12TR, 10RR, 10RR)
27. Hyvinkään Rasti 1
Iida Heinäaro 20.14
Ninni Åberg 37.57/17.43
Miika Mäenpää 49.31/11.34
40. Hyvinkään Rasti 3
Kerttu Haapamäki 19.22
Samu Aalto 36.04/16.42
Leevi Kantelinen 55.55/19.51
41. Hyvinkään Rasti 2
Laura Pursiainen 20.11
Ilona Pursiainen 37.57/17.46
Joni Ahokas 55.59/18.02
53. Hyvinkään Rasti 4
Noa Hyötynen 20.19
Helmi Mäenpää 41.07/20.48
Vili Kantelinen 1.08.42/27.34
B-sarja (14, 12, 14)
3. Hyvinkään Rasti 1
Wertti Autio 11.31
Salla Norrbacka 23.36/12.04
Lauri Aaltonen 37.14/13.38
16. Hyvinkään Rasti 2
Nuuti Hautakangas 14.16
Nea Åberg 32.05/17.49
Venla Tiljander 48.53/16.47
23. Hyvinkään Rasti 3 (ulkopuolinen)
Jenni Sipilä 22.04
Essi Heinäaro 38.13/16.09
Veeti Vesterinen 1.03.01/24.48
25. Hyvinkään Rasti 4 (ulkopuolinen)
Lauri Partanen 14.13
Heta Koskela 38.52/24.39
Venla Kerkelä 1.10.36/31.43
Kuvat: Ismo Aaltonen – katso myös järjestäjien kuvia, kisasivut ja kaikki tulokset