AOK:sta roppakaupalla mitaleita, pyöräsuunnistuksesta SM-plaketteja

Tiistaina Espoossa järjestettiin Alueen Oravapolkukilpailu (tulokset), perinteinen nuorille tarkoitettu matalan kynnyksen kilpailu, joka on ollut monille elämän ensimmäinen suunnistuskilpailu. HyRalta kilpailuun lähti 12 osallistujaa, ja menestys oli huimaa, sillä puolet heistä oli palkinnoilla!

Viisi nuorta urheilijaa saavutti hopeaa. Henrik Ahoniemi (H10RR) sekä Salla Norrbacka (D16) hävisivät voittajille alle minuutin ja Joel Jokinen (H12TR) noin 1.15 minuuttia. Heidän lisäkseen Kerttu Haapamäki (D14) sekä Ninni Åberg (D13) pokkasivat hopeaa. Hopeiden lisäksi Hyvinkäälle matkasi yksi pronssi, sillä Mona Kantelinen sijoittui D8RR-sarjassa sekuntitaistelussa kolmanneksi.

Myös viikonloppuna taisteltiin mitaleista. HyRan joukkue pääsi edustamaan Uuttamaata HD55-sarjaan Raumaan SM-sprinttiviestiin (tulokset). Joukkueella Erja Raiko – Kenneth Reinikka – Markku Ijas oli tuloksena kunniakas 12:s sija, ja mitalit jäivät vajaan neljän minuutin päähän.

Lisäksi viikonloppuna järjestettiin pyöräsuunnistuksen SM-kilpailut Seinäjoella. Maajoukkue-edustajia pursunneessa pariviestissä (tulokset) kaksikko Joona Kleemola – Sakari Puolakanaho sijoittui miesten pääsarjassa neljänneksi noin kahden minuutin päähän mitaleista. Tämä sijoitus oikeutti plaketteihin. Seuraavana päivänä keskimatkalla (tulokset) plaketille ylsi H20-sarjassa neljänneksi sijoittunut Wertti Autio. Muista osallistujista kymmenen kärkeen ylsivät Sami Friman (H45, 7.) sekä Janne Turpiainen (H50, 9.). Miesten pääsarjassa Joona Kleemola oli 11:s ja Sakari Puolakanaho 17:s.

Onnittelut menestyneille!

Kuvat:

AOK: Teemu Kantelinen
SM-sprinttiviesti: Kenneth Reinikka
SM-pyöräsuunnistus: Tapio Kujala / Rasti-Jussit

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *