AM-kisojen talkoita

Tervetuloa AM-kisojen talkoisiin! Käsipareja tarvitaan runsaasti, joten kaikki ovat tervetulleita auttamaan.

Kisakeskustalkoot pidetään kisakeskuksessa (Jauholammintie 170, ajo-ohjeet: talon ohi pellolle asti) keskiviikkona, torstaina ja perjantaina klo 17 alkaen.

Karttojen pussitus, viestimateriaalin pussitus, kilpailunumeroiden mapittaminen ym. hoidetaan pussitustalkoissa torstaina klo 17 alkaen Hämeenkadun koululla (Hämeenkatu 36).

Kahvion väki kokoontuu kisakeskuksessa perjantaina klo 17 ja liikenneryhmän kokoontuminen on myös kisakeskuksessa perjantaina klo 18.

Ungista kaksi erinomaista suoritusta

IMG_0980HyRalla oli Ungdomens Tiomilassa eli Nuorten Tiomilassa joukkueet sekä 12-vuotiaiden että 18-vuotiaiden sarjoissa. Molemmat suoriutuivat urakasta hyväksytysti ja sijoittuivat erinomaisesti.

HD12-sarjan 111 joukkueesta HyRa sijoittui sijalle 30! Joukkueessa juoksivat Salla Norrbacka, Nea Åberg, Iida Heinäaro sekä Rasmus Ahoniemi. Iida oli kolmannella osuudella peräti kolmanneksi nopein 209 kilpailijasta! Kolmannella osuudella joukkueissa sai olla 1-3 juoksijaa, ja ensimmäisenä vaihtoon tullut lähetti ankkurin metsään. HyRalla osuudella juoksi kuitenkin ainoastaan Iida.

HD18-sarjan 60 joukkueesta HyRa oli 25:s. Joukkueessa juoksivat Sakari Puolakanaho, Oskari Jumppanen, Sanni Norrbacka, Ville Tiljander, Lauri Aaltonen, Salla Norrbacka, Nuuti Hautakangas (jonka nimeä ruotsalaiset eivät osanneet kirjoittaa), Ronja Friman, Wertti Autio, Joonas Ojanen, Arttu Ylönen sekä Vinsci Kivinen. Parhaimmillaan sijoitus oli Oskarin osuuden jälkeen 16:s. Parhaat osuussijoitukset saivat Arttu (19:s), Oskari (20:s) sekä Ronja (21:nen).

 IMG_0996

Onnittelut molemmille joukkueille hyvistä sijoituksista!

Kuvat: Juha Ojanen – lisää kuvia, kisasivut, tulossivu

AM-kisojen ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina

Ilmoittautuminen HyRan AM-kisoihin päättyy sunnuntaina klo 24.00 eli täsmälleen viikon vaihtuessa. Kisathan ovat avoimia myös muiden seurojen jäsenille, mutta Uudenmaan ja Päijät-Hämeen alueiden jäsenseurojen suunnistajat kilpailevat aluemestaruusmitaleista. Lauantaina 15.8. ohjelmassa on pitkä matka ja sunnuntaina 16.8. viesti. Ilmoittautuminen tapahtuu Irman kautta.

Vielä kerran muistutus, että HyRan jäsenistä 16-vuotiaat ja nuoremmat (1999 ja myöhemmin syntyneet) saavat osallistua kisoihin.

Kisasivut

Pyöräsuunnistuksesta kaksi SM-hopeaa, Kertulle voitto Iittalassa

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna oli runsaasti erilaisia kilpailuja. Pyöräsuunnistuksen SM-kisoista (tulossivu) HyRan jäsenet saalistivat kaksi hopeaa. Lauantaina keskimatkalla Sakari Puolakanaho oli H18-sarjan toiseksi nopein hävittyään vain 23 sekuntia voittajalle ja sunnuntaina viestissä HyRan parivaljakko Oskari Jumppanen – Sakari Puolakanaho saavutti hopeaa H20-sarjassa. Molemmat pyöräilivät vuorotellen kolme osuutta, ja neljännellä osuudella Sakke nosti joukkueen toiseksi. Sija säilyi maaliin asti samana, joten noin 6.30 kärjelle hävinnyt kaksikko nousi palkintokorokkeelle SM-hopeamitalisteina. Sakke oli viimeisen osuuden nopein.

Keskimatkalla top 10 -sijoituksiin ylsivät hopeaa pokanneen Saken lisäksi myös Oskari Jumppanen (8. H18), Sami Friman (4. H40) sekä Ossi Autio (5. H55). Viestissä Janne Turpiaisen ja Sami Frimanin muodostama joukkue oli H80-sarjan kuudes ja Milla Turpiaisen ja Pinja Ojasen kaksikko D21-sarjan kymmenes.

SM-hopeamitalistit. Kuva: Ville Jumppanen

Myös tavallisessa suunnistuksessa kisattiin peräti kolmella eri paikkakunnalla. Pihkaniskojen Pihkarasteilla (tulokset) oli yli 20 HyRan jäsentä, joista palkintopallille nousivat Janne Åberg (H40-sarjan toinen), Laura Sumanen (D45-sarjan kolmas), Ronja Friman (D18-sarjan toinen) sekä Ritva Jakoaho (D75-sarjan toinen). Kymmenen parhaan joukkoon ylsivät myös Iida Heinäaro (4. D12), Nea Åberg (5. D12), Paavo Partanen (4. H70), Eino Jokinen (4. H75), Seppo Kinkki (6. H60), Kaisa Friman (6. D40) sekä Ninni Åberg (10. D10RR).

Tuusulan Voima-Veikkojen Tuplasprintissä (aamun tulokset, iltapäivän tulokset, yhteistulokset) oli mukana kymmenkunta HyRan jäsentä. Yhteistuloksissa kymmenen kärjessä olivat Tapani Partanen (3. H40), Ismo Aaltonen (4. H55), Venla Tiljander (5. D14), Lauri Aaltonen (6. H14), Ronja Friman (6. D18), Kaisa Friman (8. D40) sekä Risto Partanen (10. H65). Yksittäisissä kilpailuissa palkintopallille ylsi ainoastaan Tapani Partanen (3. H40, iltapäivä).

Lasimäkisprint (tulokset) järjestettiin Iittalassa, mukana oli puolisen tusinaa HyRan suunnistajaa. D10RR-sarjassa kilpaillut Kerttu Haapamäki jakoi sarjansa voiton Tarpian Suunnan Emma-Riikka Laaman kanssa. Kertulla kului noin 1,8 kilometrin (optimireitti) pituisella radalla aikaa 7.50 minuuttia.

DSC_0236 DSC_0271 (Kuvat: Teemu Kantelinen)

Lasten telttaleiri

Lasten telttaleiri järjestettiin maanantaina 27.7. ja tiistaina 28.7. Rytkön leirikeskuksen alueella Kytäjällä. Leiri alkoi Herusissa suunnistusharjoituksella, joka oli avoin myös niille, jotka eivät osallistuneet leirille. Sen jälkeen siirryttiin Rytköön ja pystytettiin teltat.

Hieman pidempi raportti ja runsaasti kuvia löytyy telttaleirin sivulta (arkisto -> sekalaisia raportteja). Lisääkin saa lähettää – marko.pietari at gmail.com. Alla olevat kuvat ovat Janne Åbergin ottamia.

2015-07-28 014 2015-07-28 033

Tapani Partanen hiihtosuunnistuksen nuorten maajoukkuevalmentajaksi

HyRan Tapani Partanen on valittu hiihtosuunnistuksen nuorten maajoukkuevalmentajaksi kaudeksi 2015-2016. Edelliset kaksi vuotta nuorten maajoukkuetta valmensi Antti Autio ja häntä ennen tehtävässä oli HyRastakin tuttu Arto Lilja. Tällä hetkellä nuorten Talenttiryhmään, tuttavallisemmin nuorten maajoukkueeseen, kuuluu seitsemän tyttöä ja seitsemän poikaa.

HyRaa pienestä pitäen edustanut Tapsa on itsekin saavuttanut hiihtosuunnistuksessa menestystä. Hänellä on useita mitaleja hiihtosuunnistuksen nuorten MM-kisoista, muun muassa kulta vuodelta 1994. HyRan varastossa olevissa vanhoissa leikekirjoissa onkin runsaasti juttuja Tapsan menestyksestä kansainvälisesti ja kansallisesti. MM-mitalien lisäksi myös SM-mitaleita on tullut runsaasti, ja pelkästään hiihtosuunnistuksen miesten pääsarjasta hänellä on kaksi kultamitalia. Tapsa on toiminut myös kansainvälisissä tehtävissä hiihtosuunnistuksen parissa – hän on esimerkiksi marras-joulukuussa Ylläksellä järjestettävän hiihtosuunnistuksen maailmancupkauden 2015-2016 avausosakilpailun valvoja ja hän oli myös mukana hiihtosuunnistuksen kehitysryhmässä.

Tapsa on toiminut pitkään HyRan nuorisotoiminnassa ja ottanut viime vuosina yhä enemmän vastuuta esimerkiksi harjoitusten suunnittelusta – muun muassa eilinen nuorten harjoitus oli hänen käsialaansa. Lisäksi Tapsa oli noin kymmenen vuotta sitten parin vuoden ajan seuran puheenjohtaja ja on aloittanut Tapanin Taistelujen perinteen. Hän myös valmentaa useita HyRan nuoria, muun muassa pyöräsuunnistuksen nuorten EM-kultamitalistia ja MM-joukkueeseen valittua Sakari Puolakanahoa.

Suunnistusliiton uutisessa Tapsa kertoo palanneensa hiihtosuunnistuksen parin muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen ja hän kertoo nauttivansa nuorten kehittämisestä. Hänen mukaansa hiihtosuunnistuksen nuorten maajoukkueessa on tällä hetkellä useita lupaavia nuoria. Tapsan tarkoituksena on uutisen mukaan järjestää useita nuorten ja aikuisten maajoukkueille yhteisiä leirejä, ja nuorten MM-kisat ovat talven päätavoite.

Onnittelut Tapsalle!

AM-kisojen talkooinfo 4.8. klo 18.30

AM-kisojen talkoolaisten infotilaisuus järjestetään Hämeenkadun koululla (Hämeenkatu 36) tiistaina 4.8. klo 18.30 alkaen. Tilaisuus kestää noin kaksi tuntia. Ensimmäisen tunnin ajan käsitellään yhteisiä asioita, toinen tunti on varattu osa-alueittain tarkemmalle suunnittelulle. On ryhmän vetäjästä kiinni, käytetäänkö toista tuntia vai ei.

Hieman pidempi viesti on lähetetty sähköpostitse kaikille talkoolaisille, jotka ovat täyttäneet ilmoittautumislomakkeen. Mikäli et ole vielä ilmoittautunut, mutta olet kuitenkin sopinut joistakin tehtävistä, täytäthän lomakkeen siitä huolimatta.