Suunnistuskoulussa jälleen ennätysosanotto

jsk2Myös Hippo-suunnistuskoulun kausi 2015 on jo alkanut. Osallistujia on mukana yhteensä 76 ja ohjaajia 16. Kun huomioidaan myös isompien nuorten jatkoryhmät eli ohjausryhmä ja nuorten ryhmä, on HyRan nuorisotoiminnassa mukana peräti 116 lasta ja nuorta. Kyseessä on uusi ennätys, joka rikkoo vuoden 2014 vanhan ennätyksen noin kymmenellä osallistujalla. Nuorisotoiminta onkin viime aikoina kasvanut vuosi vuodelta sekä osallistujien että tapahtumien valossa.

Hippo-suunnistuskoulu on jaettu neljään ryhmään iän ja taitotason perusteella. Suuren suosion saanut perhesuunnistus on jaettu vielä erikseen kahteen ryhmään, jotta sitä olisi helpompi hallita. Kyseessä onkin suosituin ryhmä – siinä on 31 vuosina 2008-2012 syntynyttä lasta. Vanhimmat suunnistuskoululaiset ovat syntyneet 2002, sitä vanhemmat ovat kaikki ohjausryhmässä ja nuorten ryhmässä.

jsk5

Lisätietoja suunnistuskoulusta löytyy nuorisosivuilta. Sieltä löytää myös 20.4. Tapainlinnan harjoituksessa otetut ryhmäkuvat.

jsk1  jsk3 jsk4  jsk6 jsk7

Myös aikuisten suunnistuskoulu on jo vauhdissa, ja puolet maastoharjoituksista on jo pidetty. Osallistujia on noin 25 aikuista.

 ask4 ask3 ask2 ask1

Kuvat: Ismo Aaltonen (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Pääsiäisleiri järjestettiin Hangossa

11071037_956889940989171_1198984752471949457_nTämän vuoden pääsiäisleirille ilmoittautui mukaan 20 nuorta ohjaajineen. Leiri alkoi perjantaina 3.4. Billnäsin keskimatkalla, jonka jälkeen siirryttiin leiripaikalle Högsandin kurssikeskukseen Hangon lähelle.

Leiriviikonlopun ohjelma sisälsi kahdeksan karttaharjoitusta, joista kolme oli yöharjoituksia, ensimmäinen heti perjantai-illalla. Sekä lauantaina että sunnuntaina suunnistettiin kolme harjoitusta, ja yhdelle päivälle kertyi parhaimmillaan lähes 25 suunnistuskilometriä.

Leirin teema oli avokalliosuunnistus. Lähialueet tarjosivatkin teemaan erinomaisesti sopivat kartat. Lisäksi aivan majoitusalueen vieressä oli hyväkulkuista maastoa vallihautoineen. Viikonloppuun mahtui myös yksi sprinttiharjoitus Tammisaaren keskustassa.

Boxer_1428646813.361450_assetLeiripaikalle olivat majoittuneena myös SK Uusi sekä Anttolan Urheilijat. Heidän kanssaan järjestettiin yhteisharjoitus Nuorten Jukolan tyyppimaastossa aivan tulevan NuJu:n viereisellä kartalla.

Leiri oli onnistunut ja nuoret jaksoivat hyvin keskittyä harjoituksiin. Sää vaihteli räntäsateesta aurinkoiseen eli olosuhteet olivat keväisen suotuisat.

Kuvat: Juha Ojanen (kuvat suurenevat klikkaamalla)

 11091399_956103347734497_2622432365807567379_n 11110207_956104154401083_6360804050906733232_n  Boxer_1428646792.724670_asset 11139783_956105601067605_5151896279238152326_n

Isojen nuorten kausi alkanut

20150401_173354HyRan suunnistuskoulu ei ole vielä alkanut, mutta vanhemmat nuoret ovat jo avanneet kesäkautensa. Kausi alkoi keskiviikkona 1.4. Sveitsissä, jossa ensin juostiin noin kahden kilometrin maastotestijuoksu, jonka jälkeen käytiin läpi kauden suunnitelmia ja sisältöä. Viikko myöhemmin ohjelmassa oli ensimmäinen varsinainen suunnistusharjoitus, pariviesti, joka käytiin Sveitsin harjumaastoissa. Lisäksi iltarastikausi alkoi 9.4. myöskin Sveitsissä ja osa nuorista osallistui pääsiäisleirille kuun vaihteessa, joten tapahtumia on riittänyt heti alusta alkaen.

20150408_182826Ohjausryhmään ja nuorten ryhmään on ilmoittautunut yhteensä 39 nuorta, mikä on hieman vähemmän kuin vuosi sitten, mutta mukana on joka tapauksessa iso porukka. Ilmoittautuneiden syntymävuodet vaihtelevat välillä 1994-2004, ja noin kolme neljästä on syntynyt tämän vuosituhannen puolella. Vuonna 2002 syntyneitä on mukana peräti 11, ja he muodostavat selvästi suurimman ikäluokan.

Kuvat: Ismo Aaltonen & Aimo Heinäaro

Leimaus-leiri 2015

HyRa lähtee tänäkin vuonna Leimaus-leirille, joka on perinteinen noin 8-18-vuotiaille suunnattu suunnistusleiri. 2.-5.6. Savonlinnassa järjestettävä Leimaus käsittää neljän päivän aikana yhteensä seitsemän suunnistusharjoitusta ja paljon oheisohjelmaa. Harjoituksia löytyy kuudelle tasoryhmälle ja niitä kaikkia voi vielä helpottaa ja osaa myös vaikeuttaa, joten jokaiselle löytyy taatusti sopivan vaikeita tai helppoja ratoja.

Leimaus-leirille ilmoittautuminen tapahtuu tämän lomakkeen kautta. Ilmoittautumisia toivotaan mahdollisimman pian, viimeistään viikon sisällä (ehdoton takaraja ilmoittautumisille, muutoksille ja perumisille on maanantai 13.4.). Huoltajien/ohjaajien ilmoittautumisia suoraan Markolle sähköpostitse (marko.pietari at gmail.com, ilmoitattehan samalla, tuletteko bussilla vai ette).

Leiri maksaa 220 € per henkilö (aikuiset 200 €), mutta sen lisäksi tulee vielä bussimaksu ja toisaalta seuran tuki, joka on yleensä ollut suurin piirtein bussimaksun luokkaa. Osallistujia kohden kustannuksia tulee siis suurin piirtein leirimaksun verran. Maksu kattaa suunnistusten ja muun ohjelman lisäksi majoituksen (hotellitasoinen) ja ruoat.

Leimauksen nettisivuilta löytyy lisätietoa leiristä, ja myös Markoon voi olla yhteydessä, jos kysyttävää tulee. Oheisohjelmasta kiinnostuneiden kannattaa selata viime vuoden leirilehteä – ohjelma löytyy sivulta 33 alkaen. Muutokset viime vuoteen verrattuna ovat toki mahdollisia, mutta luultavasti vähäisiä – kaikenlaista tekemistä siis riittää!

Mukaan Leimaukselle voi lähteä myös ilman huoltajia, kunhan ohjaajiakin lähtee riittävästi matkaan. Huoltajan osallistuminen ei siis ole mikään vaatimus. Ohjaajiksi tarvitaan suurin piirtein 7-8 aikuista.

Nuorison ja aikuisten suunnistuskoulun kausi 2015

HyRalla on 2015 suunnistuskouluja sekä nuorisolle että aikuisille. Tervetuloa!

Nuoriso
Nuorisotoimintaa on kaikenikäisille ja -tasoisille osallistujille. Ryhmiä on alle kouluikäisistä yli täysi-ikäisiin. Ilmoittautuminen on suunnistuskoulun osalta auki 5.4 ja ohjausryhmän sekä nuorten ryhmän (jatkoryhmät ainakin muutaman vuoden suunnistaneille) osalta 22.3. asti. Kausiesitteestä ja nuorisosivuilta löytää lisätietoja nuorisotoiminnasta.

Aikuisten suunnistuskoulu
HyRa järjestää tänäkin vuonna myös aikuisten suunnistuskoulun, joka on tarkoitettu kaikille 15-vuotiaista alkaen. Minkäänlaisia perustaitoja ei tarvita, mutta myös vähän suunnistaneet voivat ehdottomasti osallistua. Ilmoittautuminen on auki 10.4. asti. Lisätietoja aikuisten suunnistuskoulusta – sisältää mm. ohjelman. Kaikki materiaali löytyy aikuisten suunnistuskoulun sivuilta.

Nuorison ilmoittautuminen avattu

HyRan nuorisotoiminnan ilmoittautuminen kaudelle 2015 on avattu. Ilmoittautumislomake löytyy nuorison sivuilta, ja kaikkien toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten tulisi täyttää se, siis myös niiden, jotka ovat olleet mukana toiminnassa viime vuosina.

Myös kausiesite 2015 on julkaistu. Esitettä painetaan maalis-huhtikuun vaihteessa ja jaetaan nuorison tapahtumissa. Nettiversiosta ei löydy tapahtumakalenteria, mutta painettuun versioon se pyritään saamaan suunnistuskoulun osalta, kunhan viimeiset muutokset saadaan vielä tehtyä. Kausiesite sisältää muun muassa ryhmäkuvaukset ja siihen kannattaakin tutustua ennen ilmoittautumista.

Nuorisoryhmien alustavat ohjelmat kaudelle 2015 löytyvät niin ikään nuorison sivuilta. Ohjelmat ovat tosiaan alustavia ja muutoksia tulee vielä taatusti, mutta suunnistuskoulun alkaessa sen ohjelma pyritään saamaan lopulliseen muotoonsa. Ohjausryhmän ja nuorten ryhmän harjoitukset voivat elää vielä kauden aikanakin selvästikin.

Ilmoittautuminen päättyy ohjausryhmän ja nuorten ryhmän osalta 22.3. ja he avaavat kautensa keskiviikkona 1.4. Sveitsin uimalalla. Suunnistuskoulun ilmoittautuminen puolestaan päättyy 5.4. ja heidän kautensa alkaa maanantaina 13.4. Sveitsin lukiolla. Tervetuloa mukaan!

Venla Tiljander valittiin Vehkojan urheiluluokalle

Vehkojan yläkoulussa aloittaa syksyllä 2015 pitkän tauon jälkeen urheiluluokka. Käytännössä urheiluluokkalaiset pakollisen liikunnan lisäksi harjoittelevat kouluaikana kaksi tuntia viikossa omaa urheilulajiaan seuravalmentajien ohjaamina. Valmentajat myös arvostelevat urheilijan, sillä myös omasta urheilulajista annetaan numero. Oman lajin harjoitteluun kuluvat tunnit lasketaan valinnaisaineeksi eli jotta urheiluluokkalaisilla olisi yhtä monta tuntia kuin muillakin, heillä on oikeus yhteen valinnaisaineeseen vähemmän kuin muilla yläkoululaisilla. Hyvinkäällähän on jo vuosien ajan järjestetty urheiluvalmennusta toisen asteen oppilaitoksissa, Sveitsin lukiossa jopa huippu-urheiluvalmennusta, joten nyt nuorilla on mahdollisuus kuuden-seitsemän vuoden yhtäjaksoiseen valmennukseen.

HyRan Venla Tiljander oli yksi 45 urheiluluokalle hakeneesta, ja hän myös pääsi luokalle yhdessä 24 muun vuonna 2002 syntyneen kanssa. Luokan urheilijat edustavat kahdeksaa lajia: jalkapallo (7 valittua), judo (1), jääkiekko (6), koripallo (6), suunnistus (1), taitoluistelu (2), tennis (1) ja uinti (1). 14 valituista oli poikia ja 11 tyttöjä. Valintakriteereitä olivat valmennuksen onnistuminen seuran kautta, urheilijan hakemus ja haastattelu (asenne, motivaatio), valmentajan suositus sekä opettajan suositus. Urheiluokkalaisia voidaan siirtää pois luokalta, jos koulu ei suju toivotusti eli luokalle voi vielä yläkoulun aikana tulla muutoksia, mutta suuria sellaisia tuskin nähdään.

Onnittelut Venlalle urheiluluokkapaikasta! Ensi keväänä luokalle hakevat 2003 syntyneet urheilijat, ja toivon mukaan silloinkin joukossa on suunnistajia.

Lisätietoa: Kaikki valitut, yleistietoa urheiluluokasta ja hakijoiden info

Nuorison päättäjäiset pidetty

HyRan nuorisoryhmät kokoontuivat 20.11. päättäjäisiin Hämeenkadun koululle. Osanottajia oli selvästi yli sata, mikä on HyRan uusi ennätys. Ohjelmassa oli pienen herkuttelun lisäksi muutaman dian verran kauden saavutusten kertausta, parin minuutin valokuvakooste, tonttuleikki ja palkitsemisia.

Muutenkin kausi oli ennätyksiä täynnä. Tapahtumia oli marraskuun alkuun mennessä järjestetty 228 kappaletta, toiminnassa oli mukana 109 nuorta ja 23 ohjaajaa ja viitoitusta vedettiin kauden aikana yli 50 kilometriä – ja haettiin saman verran. Lisäksi monet nuoret saavuttivat SM-plaketteja ja jopa mitaleja, vaikka tänä vuonna kukaan junioreista ei kultaa saanutkaan.

Kaikki palkitut:
SM-kilpailuissa menestyneet: Sanni Norrbacka, Sakari Puolakanaho, Oskari Jumppanen, Milla Turpiainen
Vuoden yllättäjät: H16 viestijoukkue Ville Tiljander, Arttu Ylönen, Joonas Ojanen
1. luokan suunnistajat: Sakari Puolakanaho, Ville Tiljander, Wertti Autio, Sanni Norrbacka, Ronja Friman, Viivi Vesterinen, Venla Tiljander, Salla Norrbacka
AOK-voittaja: Ninni Åberg
KLL-hopeamitalisti: Iida Heinäaro
Ryhmien tsempparipalkinnot: perhesuunnistus Vili Kantelinen, 7-8-vuotiaat Joni Ahokas, 9-12-vuotiaat Kerttu Haapamäki, ohjausryhmä Iida Heinäaro, nuorten ryhmä Wertti Autio
Tyttöjuniori: Sanni Norrbacka
Poikajuniori: Sakari Puolakanaho
Vuoden perhe: Kanteliset (Leevi, Vili, Mona, Ira, Teemu)
Vuoden ohjaaja: Paula Partanen
Vuoden taustavaikuttajat: Janne Åberg ja Aarno Saviaho

Lisäksi palkittiin mitaleilla kaikki kolmeen tai useampaan HyRan sarjasuunnistukseen osallistuneet, ryhmittäin kaikki toiminnassa mukana olleet lapset ja nuoret sekä ohjaajat.

Kuvia päättäjäisistä

Halloween-suunnistus päätti nuorten syyskauden

WP_20141030_019Torstaina järjestetty halloween-lamppusuunnistus oli suunnistuskoululle syksyn viimeinen suunnistustapahtuma. Vanhemmille nuorille on yhä tarjolla suunnistustakin, mutta suunnistuskouluikäisille torstain harjoitus oli kauden viimeinen laatuaan. Mukaan oli uskaltautunut 20 ajan kanssa kulkenutta ja kymmenkunta ilman aikaa mennyttä osallistujaa, joista osa oli jopa pukeutunut teeman mukaisesti. Lisääkin olisi päästetty metsään – Mian tuomia pipareita ja mehua jäi jäljelle vielä runsaasti. Muutenkin Haavistot ja Vähäset olivat tehneet harjoituksen viimeisen päälle!

Syyskausi päättyi ainakin suunnistuskoulun osalta lamppusuunnistukseen. Toiminta ei kuitenkaan päättynyt tähän, sillä läpi koko talvikauden ohjelmassa on muun muassa saliharjoituksia. Etenkin ohjausryhmällä ja nuorten ryhmällä harjoituksia on usein, melkein joka päivä. Talvikausi ei siis suinkaan tarkoita ohjelman loppumista. Nuorten kauden päättäjäiset pidetään Hämeenkadun koulussa torstaina 20.11. klo 18.00 alkaen. Niistä tiedotetaan tarkemmin vielä myöhemmin.

WP_20141030_030Tulokset ja väliajat

Halloween-lamppusuunnistus 30.10.2014 Lentokentällä

Syksyn viimeinen lamppusuunnistusharjoitus pidetään lentokentällä 30.10.2014. Lähtöpaikka on Lentokentäntien ja Ilmailutien risteyksessä oleva parkkipaikka ja metsään pääsee klo 18-19.00. Lapsille on järjestetty n. 1,8 km:n pituinen Halloween-aiheinen rata ja isommille n. 3,1 km tavallinen yösuunnistusrata. Hyvä lamppu tarvitaan molemmille radoille, sillä katulamppuja on alueella niukalti. Emitit mukaan, laina-emittejä saa tarvittaessa lähdöstä. Pukeutua saa juhlan mukaisesti (ei viittoja tms. oksiin tarttuvia vaatetuksia).

Tervetuloa!

Mia H.