Nuorison ilmoittautuminen avattu

HyRan nuorisotoiminnan ilmoittautuminen kaudelle 2015 on avattu. Ilmoittautumislomake löytyy nuorison sivuilta, ja kaikkien toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten tulisi täyttää se, siis myös niiden, jotka ovat olleet mukana toiminnassa viime vuosina.

Myös kausiesite 2015 on julkaistu. Esitettä painetaan maalis-huhtikuun vaihteessa ja jaetaan nuorison tapahtumissa. Nettiversiosta ei löydy tapahtumakalenteria, mutta painettuun versioon se pyritään saamaan suunnistuskoulun osalta, kunhan viimeiset muutokset saadaan vielä tehtyä. Kausiesite sisältää muun muassa ryhmäkuvaukset ja siihen kannattaakin tutustua ennen ilmoittautumista.

Nuorisoryhmien alustavat ohjelmat kaudelle 2015 löytyvät niin ikään nuorison sivuilta. Ohjelmat ovat tosiaan alustavia ja muutoksia tulee vielä taatusti, mutta suunnistuskoulun alkaessa sen ohjelma pyritään saamaan lopulliseen muotoonsa. Ohjausryhmän ja nuorten ryhmän harjoitukset voivat elää vielä kauden aikanakin selvästikin.

Ilmoittautuminen päättyy ohjausryhmän ja nuorten ryhmän osalta 22.3. ja he avaavat kautensa keskiviikkona 1.4. Sveitsin uimalalla. Suunnistuskoulun ilmoittautuminen puolestaan päättyy 5.4. ja heidän kautensa alkaa maanantaina 13.4. Sveitsin lukiolla. Tervetuloa mukaan!

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *