HyRan nuorisoryhmiin voi ilmoittautua kaudelle 2018. Tarjoamme ympärivuotista toimintaa vasta-alkajista kokeneemmille suunnistajille ja alle kouluikäisistä parikymppisille. Tänä vuonna toiminta jakautuu kolmeen ryhmään:
- Hippo-suunnistuskoulu: suunnattu aloittelijoille ja pari vuotta suunnistaneille. Suunnistuskoulu jaetaan vielä erikseen pienempiin ryhmiin ilmoittautumisten perusteella. Pääharjoituspäivä on maanantai.
- Ohjausryhmä: suunnattu suoraan suunnistukseen itsenäisesti kykeneville. Muutaman vuoden suunnistuskokemus olisi siis tarpeen. Pääharjoituspäivä on keskiviikko.
- Nuorten ryhmä: suunnattu aktiivisille ja tavoitteellisille suunnistajille, jotka pyrkivät kehittymään kokonaisvaltaisesti. Pääharjoituspäivä on keskiviikko.
Kausimaksu on 120 € (sisaralennus muilta kuin vanhimmalta lapselta 20 %). Kausi sisältää ohjattujen viikkoharjoitusten lisäksi myös muita harjoituksia, leirejä ja kilpailuja oman mielenkiinnon mukaan. Leirit järjestetään yleensä omakustannusperiaatteella. Kilpailuiden osallistumismaksut sisältyvät kausimaksun hintaan (niiden nuorten, jotka eivät ilmoittaudu ryhmiin, kuuluu maksaa useimmat kilpailumaksut itse – seura maksaa lähinnä SM- ja aluemestaruuskilpailut). Kausimaksusta hyvitetään jo maksettu jäsenmaksu.
Ilmoittautuminen päättyy 4.4. Ennen ilmoittautumista olisi syytä tutustua kausiesitteeseen, jossa kerrotaan tarkemmin toiminnasta. Tervetuloa!