HyRan korttelirastit, joissa tehtiin yhteensä noin tuhat suoritusta, ovat tältä talvelta takana. Varsinainen iltarastikausi alkaa siis jo tällä viikolla. Ensimmäinen tapahtuma on torstaina 28.3. Vehkojalla. Huom! 28.3. tapahtumassa lähtö on talviajan vuoksi auki vain klo 16.30–18.00. Maali sulkeutuu klo 19.00.
Iltarasteja järjestetään viikoittain syyskuun loppuun asti. Heinäkuussa on kuitenkin muutaman viikon kesätauko. Tapahtumat ovat pääsääntöisesti torstaisin klo 16.30–19.00, mutta muutamia poikkeuksiakin on.
Tavallisten ratojen lisäksi kesän aikana on tarjolla silloin tällöin myös pyöräsuunnistusta, sprinttiä, rogainingia ja tavallista pidempiä ratoja. Loppukaudesta järjestetään myös yösuunnistusta. Viime kauden tavoin ratoja on pääsääntöisesti viisi: A, B, C vaikea, C helppo sekä D. Joissakin tapahtumissa ratavalikoima voi kuitenkin olla tästä poikkeava.
Kauden uutuutena joissakin tapahtumissa on tarjolla erityinen taitoharjoitusrata. Se voi olla esimerkiksi yhteislähtörata, suunnassakulkua korostava rata tai käyräkartalle suunniteltu rata. Taitoharjoitusradoista tiedotetaan erikseen kunkin tapahtuman koittaessa, ja niitä pyritään tarjoamaan 1–2 per kuukausi.
Käytössä on jälleen myös Rastilippu, joka mahdollistaa ennakkoilmoittautumisen. Myös Rastilipusta löytyy tieto, mikäli tapahtumassa on taitoharjoitusrata.
Iltarastien ohjelma ja lisätietoa