Kesäkausi 2019 pyörähtänyt käyntiin

HyRan kesäkausi pyörähti toden teolla käyntiin tällä viikolla. Kaikki nuorten harjoitusryhmät aloittivat varsinaisen suunnistuskautensa ja iltarastitkin palasivat normaaliin aikaan.

Viikon ensimmäinen HyRan tapahtuma oli Hippo-suunnistuskoulun harjoitus. Tänä vuonna suunnistuskouluun ilmoittautui noin 30 uutta nuorta suunnistajaa. Ensimmäinen harjotus tapahtui vielä sisätiloissa, mutta seuraavalla viikolla päästään jo maastoon. Jatkoryhmät (junnuryhmä ja nuortenryhmä) avasivat puolestaan viikkoharjoitukset keskiviikkona Martissa sprinttiharjoituksella. Jatkoryhmissä on tänä vuonna yhteensä noin 50 ilmoittautunutta lasta ja nuorta.

Iltarastikausi alkoi jo viime viikolla, mutta kellojen siirryttyä kesäaikaan tällä viikolla päästiin normaaliin rytmiin. Viikko sitten Vehkojan iltarasteilla osallistujamäärä jäi alle sadan, mutta nyt Erkylän maastot houkuttelivat noin 140 suunnistajaa. Seuraava tapahtuma on Nopossa torstaina 11.4. Huom! Lumitilanteen takia lähtöpaikkaa on siirretty ja osoite on Nopontie 73, Hyvinkää.

Myös Aikuisten Suunnistuskoulu ja Jukolakoulu ovat käynnistyneet ja teoriakertojen jälkeen on päästy jo maastoonkin. Kouluissa on yhteensä reilu tusina innokasta osallistujaa.

Kuvat: Marika Damskägg

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *