Ritva Jakoaholle SM-hopeaa, Sanni Norrbackalle plaketti

SM-keskimatka kilpailtiin viime viikonloppuna Ikaalisissa. HyRan parhaasta tuloksesta vastasi Ritva Jakoaho, joka sijoittui D75-sarjassa toiseksi ja saavutti siis hopeamitalin. Aikaa hänellä kului 1,7 km:n radalla 30.29 minuuttia ja eroa voittajaan tuli 2.06. Muista senioreistamme Eino Jokinen sijoittui komeasti neljänneksi H75-sarjassa, jossa oli 56 kilpailijaa. Mitali jäi vain seitsemän sekunnin päähän.

Junioreista parhaiten sijoittui D17-sarjan Sanni Norrbacka, joka sijoittui yhdeksänneksi ja otti jälleen yhden plaketin. Se oli ilmeisesti hänen ensimmäisensä keskimatkalta. Karsinnoissa Sanni oli 19:nneksi nopein, joten hän paransi suoritustaan huomattavasti finaalissa.

Erityismaininnat ansaitsevat Ossi Autio, joka oli H55-sarjan 11:s (yhteensä 97 kilpailijaa), ja H18-pojat, jotka kaikki ylsivät omasta karsintaryhmästään finaaliin. H18-sarja jaettiin karsinnoissa kahteen ryhmään, jotka juoksivat eri ratoja ja joista molemmista 20 ylsi finaaliin. Samassa ryhmässä juosseista pojistamme Sakari Puolakanaho oli viides, Vinsci Kivinen kuudes ja Oskari Jumppanen kymmenes. Tuomo Kauppinen puolestaan oli karsinnoissa (kaksi ryhmää) ryhmänsä kahdeksas juuri ennen yhdeksänneksi sijoittunutta Ossia, mutta finaalisuoritus ei mennyt aivan nappiin. Yhteensä HyRalla oli mukana 30 kilpailijaa, joista kuusi joutui B-finaaleihin ja muut pääsivät A-finaaleihin.

Onnittelut menestyneille! Kaikki top 10 -sijoitukset:

2. Ritva Jakoaho (D75)
4. Eino Jokinen (H75)
9. Sanni Norrbacka (D17)

Kisasivut, finaalien tulokset, karsintojen tulokset ja seniorien tulokset

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *