Sakke kolmanneksi EM-kisoissa!

Pyöräsuunnistuksen EM-kisat alkoivat tänään maanantaina Portugalissa. Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului epävirallinen sekasprinttiviesti, joka muissa kuin pääsarjassa ei kuulu viralliseen EM-ohjelmaan. Nuorten joukkue, jonka muodostivat Essi Hakala (MS Parma, s. 1995) ja HyRan Sakari Puolakanaho (s. 1997), sijoittui sarjassaan kolmanneksi.

Juniorien sarjaan osallistui kahdeksan joukkuetta. Joka maalla oli oikeus nimetä vain yksi joukkue, joten esimerkiksi Suomen kuudesta pojasta ainoastaan Sakke pääsi kisaamaan. Ensimmäiseen vaihtoon Essi Hakala toi Suomen Ruotsin ja Venäjän jälkeen kolmantena, mutta Sakke teki toiselle osuudelle nopeimman osuusajan ja nosti Suomen kärkeen! Eroa Ranskaan oli yhdeksän sekuntia ja Venäjään 1.18 minuuttia. Kolmas osuus oli jälleen tytöille, ja Essin osuuden jälkeen Suomi oli Ranskan ja Venäjän jälkeen kolmantena ennen Ruotsia. Sakke oli ankkuriosuudellaan toiseksi nopein ja piti Suomen kolmantena.

Onnittelut Sakelle kolmossijasta! Kilpailut jatkuvat tiistaina Suomen aikaa klo 12 sprinteillä. Kaikkiin jäljellä oleviin matkoihin pääsee koko joukkue eli Sakella on vielä edessä neljä lähtöä.

Sprinttiviestin tulokset

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *