SM-erikoispitkä kilpailtiin tänään Haminassa, ja HyRan Sanni Norrbacka saavutti jälleen kerran plaketin. D17-sarjassa kilpailevalla Sannilla oli tältä vuodelta plaketit jo SM-yöstä, -sprintistä, -keskimatkalta sekä -pitkältä matkalta, joten erikoispitkän plaketti oli hänelle jo vuoden viides.
Sanni sijoittui 11,3 kilometrin pituisella D17-sarjan radalla kahdeksanneksi käytettyään aikaa 1.54.56. Kärkikolmikon muodostivat Amy Nymalm, Anni Haanpää ja Veera Klemettinen, ja mitaliin Sannilla oli eroa noin 12 minuuttia. D17-sarjassa oli mukana HyRasta Sannin lisäksi Ronja Friman, ja myös hän pärjäsi hyvin sijoittuen 15:nneksi.
Mitaleita HyRaan ei tällä kertaa tullut, mutta 20 parhaan joukkoon ylsivät Sannin ja Ronjan lisäksi myös Ville Tiljander (H17, 12:s), Pasi Romppainen (H40, 19:s), Ossi Autio (H55, 14:s), Tuomo Kauppinen (H55, 20:s), Kirsi Vesterinen (D40, 15:s), Heidi Strang (D60, 11:s) sekä Raili Liimatainen (D60, 17:s).
Kuva: Sami Friman – lisää Samin kuvia