SM-pitkältä kuusi top 10 -sijoitusta

298A5762Viikonloppuna järjestettiin pitkän matkan SM-kilpailut. Tänä vuonna HyRaan ei tullut yhtään mitalia tai plakettia, mutta kuusi seuralaista ylsi kymmenen parhaan joukkoon.

Kaikki top 10 -sijoitukset tulivat kakkosryhmän (35-vuotiaat ja vanhemmat) kilpailusta. Parhaasta sijoituksesta vastasi H80-sarjassa kilpaillut Eino Jokinen, joka sijoittui 25 kilpailijan joukossa neljänneksi. Eroa mitaliin kertyi lopulta 1.45 minuuttia. Muista HyRalaisista Janne Åberg (H40) ja Raili Liimatainen (D60) sijoittuivat kahdeksansiksi, ja Ossi Autio (H55) oli sarjansa yhdeksänneksi nopein. Kymmenensistä sijoista vastasivat Heidi Strang (D60) sekä Ritva Jakoaho (D75).

IMG-20160904-WA0001IMG-20160904-WA0000Ykkösryhmän kilpailussa olivat puolestaan mukana pääsarja ja nuoremmat. HyRan parhaista sijoituksista vastasivat Viivi Vesterinen (D15, 23.) ja Sanni Norrbacka (D18, 25.). Maininnan ansaitsee myös H18-sarjan B-finaalissa neljänneksi yltänyt Ville Tiljander. Erityisen hienoa oli, että A-finaaleihin ylsi seitsemän HyRan nuorta – esimerkiksi H15-sarjassa A-finaalissa oli kolme HyRalaista. Vuosi sitten A-finaaleissa oli viisi HyRan edustajaa.

Pääkuva Sami Friman, muut kuvat Mari Laurinen – lisää Samin kuvia

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *