Suunnistuskoulun kevätkausi saatiin päätökseen maanantain 22.6. nuotioretkellä. Ihan pelkkää makkaranpaistoa ilta ei ollut, vaan nuotiopaikalle piti suunnistaa viivasuunnistusta ja matkan varrella oli erilaisia kysymyksiä, jotka osallistujien piti ratkoa. Kevätkausi kuitenkin päätettiin nuotion savussa Kaksoislammien luona.
Mukana suunnistuskoulussa on ollut noin 80 lasta sekä viitisentoista ohjaajaa. Kausi jatkuu kahden lomaviikon jälkeen maanantaina 13.7. Tapainlinnassa. Tauko on lyhyt, koska kesähän on parasta aikaa suunnistaa! Vielä ennen taukoakin on mahdollisuus käydä Palopuron iltarasteilla, ja kuntosuunnistusta ja kilpailuja on tarjolla pitkin poikin Suomea.
Kuvat: Mari Laurinen