Wertti, Iida, Ninni palkinnoille KLL:ssä

DSC_0071Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut eli KLL kilpailtiin perjantaina ja lauantaina Kajaanissa. KLL:ssä edustettiin seurojen sijaan kuntia, ja edustettava kunta määräytyi sen mukaan, missä käy koulua. HyRan väkeä olikin niin Hyvinkään, Hausjärven, Lohjan, Riihimäen kuin Helsinginkin listoilla, eivätkä kaikki Hyvinkään edustajat tulleet HyRasta.

Kolme HyRan nuorta ylsi palkinnoille henkilökohtaisessa kilpailussa. Parhaasta sijoituksesta vastasi H15-sarjan Wertti Autio, joka oli kahdeksanneksi nopein ja pääsi palkintojen makuun. Hän hävisi noin 4.30 minuuttia voittajalle. Yhteensä sarjassa oli 55 kilpailijaa.

DSC_0009Vanhimmissa sarjoissa palkittiin kahdeksan parasta, mutta nuorempien sarjoissa palkinnoille pääsi 12 nopeinta, joten Wertti ei suinkaan ollut HyRan ainoa palkittu. Lohjaa edustanut HyRan Iida Heinäaro sijoittui D12-sarjassa yhdeksänneksi hävittyään voittajalle noin 2.30 minuuttia, joten hänkin sai mitalin kaulaan. Samassa sarjassa kilpaili myös Nea Åberg, joka myös suoriutui erinomaisesti mutta jäi niukasti palkintojen ulkopuolelle 13:nneksi. Yhteensä kilpailijoita oli 59. Ninni Åberg oli puolestaan D10RR-sarjan kahdestoista eli viimeinen palkinnoille yltänyt. 30 parhaan joukossa olivat myös MU:ssa kilpaileva mutta Hyvinkäällä koulua käyvä Laura Kylmälä (D20, 15.), Arttu Ylönen (H17, 21.), Touko Hyvärilä (H10RR, 24.), Rasmus Ahoniemi (H13, 26.), Eemeli Friman (H9RR, 27.) sekä Nuuti Hautakangas (H15, 29.).

DSC_0089Lauantain viestissä parhaasta hyvinkääläissijoituksesta vastasi C-sarjan (HD20) joukkue Nuuti Hautakangas, Laura Kylmälä, Arttu Ylönen. Kolmikko oli sarjansa 19:nneksi nopein. Erityismaininnan ansaitse sarjaan peräti viidellä vuodella alaikäinen Nuuti, joka teki avausosuudella vahvan suorituksen. B-sarjassa (HD15) Wertti Autio, Nea Åberg ja Lauri Partanen sijoittuivat 25:nneksi. Wertti oli komeasti osuutensa kahdeksanneksi nopein, Lauri teki ankkuriosuuden 13:nneksi nopeimman ajan ja sarjaan kolmella vuodella alaikäinen Neakin suoriutui mainiosti. A-sarjan (HD13) kolmikko Iida Heinäaro (Lohja), Anniina Åberg (Riihimäki), Rasmus Ahoniemi (Hyvinkää) oli puolestaan sijalla 30 ja E-sarjan (HD10RR, HD10RR, HD11TR) Touko Hyvärilä, Eemeli Friman ja Ninni Åberg sijalla 32. Kaikki muutkin HyRan nuoret suoriutuivat viestistä hyväksytysti.

fullsizerender

Kuva: Wertti Autio

Lauantain ja sunnuntain aikana kilpailtiin myös eGames Kirkkonummella. Ensimmäisen päivän parhaasta sijoituksesta vastasi H10RR-sarjan toiseksi yltänyt Joona Jakoaho. Kolmansiksi ylsivät Pasi Romppainen (H40) sekä Piia Romppainen (D12TR), ja viiden joukossa olivat myös Eino Jokinen (H80, 4.), Ville Tiljander (H18, 4.) sekä Ritva Jakoaho (D75, 5.).

DSC_0134Sunnuntaina osallistujamäärät nousivat ennen kaikkea nuorten sarjoissa, mikä selittynee KLL:n päättymisellä. Myös HyRaan matkanneiden palkintojen määrä nousi. D60-sarjasta hyvinkääläiset ottivat peräti kolmoisvoiton. Erja Raiko oli sarjan nopein, Raili Liimatainen toinen ja Heidi Strang kolmas. Erja oli HyRan ainoa sarjavoittaja, mutta toiseksi ylsivät Railin lisäksi Ritva Jakoaho (D75) sekä Piia Romppainen (D12TR) ja kolmanneksi Heidin lisäksi Pasi Romppainen (H40). Viiden joukossa oli myös Eino Jokinen (H80, 4.). Kahden kilpailun yhteisajoissa Pasi Romppainen (H40) oli nopein, Piia Romppainen (D12TR) toinen, Ville Tiljander (H18) ja Ritva Jakoaho (D75) kolmansia sekä Eino Jokinen (H80) neljäs.

Myös muualla on kilpailtu. Sipoossa järjestettiin viikko sitten Husqvarna-kisa, jossa oli viitisentoista HyRan jäsentä. Parhaista sijoituksista vastasivat Janne Salomäki ja Sanni Norrbacka. Janne oli H35-sarjan toinen hävittyään noin 2.30 minuuttia voittajalle, ja Sanni ylsi toiselle sijalle D18-sarjassa jäätyään kärjestä 55 sekuntia. Viidensiksi ylsivät H80-sarjan Eino Jokinen sekä D60-sarjan Raili Liimatainen, ja kymmenen parhaan joukossa olivat myös Sampo Sillanpää (H40, 7.), Salla Norrbacka (D13, 8.), Hannu Salomäki (H60, 9.), Hanna Sillanpää (D35, 10.) sekä Kirsi Vesterinen (D40, 10.).

Iittalassa kilpailtiin keskellä viikkoa Lasimäkisprint. Myös keskiviikkoinen kilpailu kokosi viitisentoista HyRan paidoissa juossutta osallistujaa. Seuraan matkasi myös yksi sarjavoitto, sillä Erja Raiko oli D60-sarjan vikkelin noin 45 sekunnin erolla muihin. Samassa sarjassa neljänneksi ylsi Raili Liimatainen. Kerttu Haapamäki oli puolestaan D12TR-sarjan toiseksi nopein, ja kolmen joukkoon ylsi myös Keijo Koivula, H70, joka oli kolmas. Venla Tiljander sijoittui tasaisessa D14-sarjassa viidenneksi, ja kymmenen parhaan joukossa olivat myös Salla Norrbacka (D13, 6.), Joni Ahokas (H10, 6.), Vili Kantelinen (H10RR, 8.), Sanni Norrbacka (D21, 9.), Leevi Kantelinen (H10, 9.) sekä Milla Koistinen (D16, 10.).

Lasimäkisprintin sarjatarjonta poikkesi totutusta, sillä esimerkiksi sarjoja HD18, HD20 tai HD35 ei järjestetty lainkaan, minkä takia monet HyRan nuorista kilpailivat pääsarjassa. Esimerkiksi Sanni Norrbacka olikin hienosti naisten pääsarjan yhdeksäs hävittyään Maija Sianojalle alle kolme minuuttia, ja Ville Tiljander sijoittui miesten pääsarjassa 13:nneksi hieman yli kolme minuuttia Ville Parkkiselle hävinneenä. Myös nuorimpien sarjat olivat harvassa: jos saattajasarjoja ei lasketa, HD10-sarjat olivat ensimmäiset tarjotut, minkä takia HyRasta sarjoissa olivat muun muassa 5- ja 6-vuotiaat Mona ja Vili Kantelinen. Mona oli D10RR-sarjan 29 kilpailijan joukossa 13:s ja Vili 16 kilpailijan H10RR-sarjan kahdeksas.

Kuvat: KLL / Teemu Kantelinen

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *