AM-sprintti Hyvinkäällä tänään

Hyvinkään Rasti järjestää tänään sprintin Uudenmaan ja Päijät-Hämeen avoimen aluemestaruuskilpailun Hyvinkäällä Hakalassa. Kilpailu järjestetään iltakilpailuna: ensimmäiset suunnistajat pääsevät matkaan klo 17.30 ja viimeiset vajaa kaksi tuntia myöhemmin. Viimeisetkin suunnistajat saapuvat siis nopeilta, noin 15 minuutin radoilta maaliin kahdeksan paikkeilla illalla.

Kilpailuun on ilmoittautunut 534 osallistujaa 75 eri seurasta. Eniten kilpailijoita tulee Helsingin Suunnistajista: peräti 76 osallistujaa. Järjestäjäseurasta mukaan on päästetty 14-vuotiaat ja nuoremmat, ja heitä on ilmoittautunut mukaan yhdeksän.

Mukana on myös kansallisen ja jopa kansainvälisen huipun urheilijoita. Kirkkaimpana tähtenä mukana on EM-voittaja ja MM-mitalisti, SK Pohjantähteä edustava Marika Teini, jota naisten pääsarjassa haastavat muun muassa Johanna Hulkkonen (Koovee) sekä Aino Mänkärlä (Lynx). Miesten pääsarjaa tähdittävät puolestaan maajoukkueen vakionimet Olli-Pekka Koistinen (Hiidenkiertäjät) sekä Otto Simosas (Tampereen Pyrintö). Molemmissa sarjoissa ennakkosuosikeille on myös runsaasti nuoria ja nälkäisiä haastajia.

Kilpailunjohtaja Esko Kiuru on tyytyväinen kisan järjestelyihin: ”HyRan kokenut ja ammattitaitoinen järjestäjäjoukko on hoitanut ratasuunnittelun, kilpailukeskuksen järjestelyt ja korona-ajan kiristyneet turvajärjestelyt mallikkaasti. Seuralla on pitkät ja kunniakkaat perinteet kilpailujen järjestämisestä, ja tälläkin kerralla pystymme tarjoamaan suunnistajille haastavia suunnistustehtäviä.” Kilpailun järjestäminen edellyttääkin noin 80 talkoolaisen panosta.

Ratamestari Tapani Partasen mielestä Hakalan vaihteleva alue soveltuu kilpailuun erinomaisesti. Hän odottaa kovavauhtista kilpailua: ”Suunnistajan tossun alla on melkein koko ajan kova alusta tai nurmi. Radoilla on myös siirtymäosuuksia, joilla mitataan enemmän juoksuvoimaa kuin tarkkaa sprinttisuunnistustaitoa.”

HyRa on jo pitkään järjestänyt kilpailuita aktiivisesti, mutta edellisestä sprinttikilpailusta on vierähtänyt tovi, sillä se oli MM-katsastus vuonna 2007. Kilpailun järjestäminen ei olekaan sujunut ilman takaiskuja, mutta kaikesta on selvitty ja luvassa on jälleen laadukas kilpailu. Myös koronapandemia on vaikeuttanut kilpailun järjestämistä, mutta tilanteen johdosta on tehty lukuisia varotoimia.

Tervetuloa Päijät-Hämeen ja Uudenmaan AM-sprinttiin 2020!

Iltarastit Hikiällä 3.9.2020

HyRan iltarastit suunnistetaan tänään torstaina Hikiällä (Kuruntie 765, Hausjärvi). Tienvarsipysäköinti, älä pysäköi tonttialueelle. Tapahtumassa on tarjolla myös pyöräsuunnistusta ja yösuunnistusta. Lähdöt päiväsuunnistukseen klo 16.30–19 ja yösuunnistukseen klo 20.30–21.00. Maali sulkeutuu klo 22.00.

Radat: A 6,9 km, B 5,3 km, C 4,1 km vaikea, C 3,4 km helppo ja D 2 km. A- ja B-radat ovat suunnistuksellisesti ja maastopohjaltaan vaikeahkoa suppamaastoa, mutta radoilla on myös paljon hyväkulkuista mäntykangasta ja polkuja. C-radat juostaan pääosin mäntykankaalla, mutta muutama supparastikin löytyy. D-rata on lyhyt polkuihin tukeutuva, aloittelevalle suunnistajalle sopiva kuntorata. Pyöräsuunnistuksen radat optimireittiä pitkin mitattuna ovat A 16 km, B 10 km ja C 7 km. Mittakaava A- ja B-radalla sekä pyöräsuunnistusradoilla on 1:10000, muilla radoilla 1:7500.

Karttamaksu on 8 euroa, alle 19 vuotiailta 4 euroa ja perheeltä 16 euroa. Korttimaksut ja liikuntasetelit käyvät myös, käteismaksajat mielellään tasaraha. Suositellaan etukäteen ilmoittautumista ja maksua Rastilipun kautta tai maksamalla seuran viitteelliselle tilille.

Iltarasteilla noudatetaan voimassa olevia koronarajoitusohjeita. Tapahtumapaikalle ei saa tulla, jos on hengitystieoireita. Noudatetaan hyvää käsi- ja yskimishygieniaa ja pidetään turvaväliä muihin.

Ratoja voi kiertää omatoimirasteina ilman ajanottoa ja muita palveluja omaan tahtiin 4.9–16.9.2020. Omatoimirastien maksu on 5 €, alle 18-vuotiaat ja HyRan jäsenet ilman maksua. Maksun voi suorittaa ja kartan tulostaa Rastilipun kautta tai iltarastisivujen ohjeiden mukaan.

Eero Palmunen 1937–2020

Seuramme sai aiemmin kesällä suru-uutisia. Eero Palmunen oli poissa. Hyvinkään Rastin pitkäaikainen kantava voima menehtyi 82 vuoden iässä.

Eero oli mukana HyRan toiminnassa alusta lähtien. Hän oli yksi seuran perustajajäsenistä ja ensimmäinen puheenjohtaja, joka toimi johtokunnassa 17 vuoden ajan. Hänestä tulikin myöhemmin itseoikeutetusti seuran kunniajäsen. Seurahallinnon lisäksi Eero toimi pitkään ennen kaikkea kartta- ja ratamestaritehtävissä.

Matti Nummela ja Petri Palmunen muistelivat Eero Palmusen elämää: Eero Palmusen elämäntarina

Otamme osaa läheisten suruun.

Iltarastit Koskelankulmalla 27.8.2020

HyRan iltarastit suunnistetaan torstaina 27.8. Koskelankulmalla, Uudenkyläntie 263, Hyvinkää (Jokelan Eränkävijöiden ampumarata). Lähdöt klo 16.30–19, maali sulkeutuu klo 20.30. Maasto on pääosin hyväkulkuista, metsäautoteiden rikkomaa talousmetsää, josta löytyy myös mukavia avokallioalueita. Maastossa on myös joukko eläinpolkuja, joita ei ole kuvattu kartassa. Kartta on päivitetty viimeksi tämän vuoden keväällä. Lyhyet ja helpommat radat kulkevat teiden ja polkujen lähellä. Pitkillä radoilla on muutama kunnon pitkä rastiväli. Mittakaava A-radalla on 1:10000 ja muilla 1:7500. Ratapituudet A 6,3 km, B 5,0 km, C vaativa 3,4 km, C helppo 2,4 km ja D-rata 1,8 km. Karttamaksu 8 €, alle 19-v. 4 €, perhe 16 €, korttimaksut ja liikuntasetelit käyvät myös. Käteismaksajat mielellään tasaraha. Suositellaan etukäteen ilmoittautumista ja maksua Rastilipun kautta tai maksamalla seuran viitteelliselle tilille. Paikalla on myös Suunnistajan Kauppa.

Iltarasteilla noudatetaan voimassa olevia koronarajoitusohjeita. Tapahtumapaikalle ei saa tulla, jos on hengitystieoireita. Noudatetaan hyvää käsi- ja yskimishygieniaa ja pidetään turvaväliä muihin.

Ratoja voi kiertää omatoimirasteina ilman ajanottoa tapahtuman jälkeen ainoastaan sunnuntaina 30.8. (koko päivän ajan). Tämä rajoitus on ampumaradan käytön takia. Sitä ennen voi suunnistaa omatoimisesti Nykiön iltarastiratoja, joiden viimeinen käyttöpäivä on lauantai 29.8. Omatoimisuunnistaja voi viedä itse ottamansa ajan tulospalveluohjelmaan käsin tai gps-ohjelman tiedostona. Omatoimirastien maksu on 5 €, alle 18-vuotiaat ja HyRan jäsenet maksuttomasti. Maksun voi suorittaa ja kartan tulostaa Rastilipun kautta tai seuran iltarastisivujen ohjeiden mukaan.

AM-sprintti lähestyy

HyRa järjestää keskiviikkona 9.9. Uudenmaan ja Päijät-Hämeen avoimen AM-sprintin iltakilpailuna. Reilun kahden viikon päästä käytävän kilpailun valmistelut etenevät päivä päivältä. Kilpailunjohtajana toimii Esko Kiuru, ja radat ovat Tapani ja Lauri Partasen käsialaa. Eemeli Suominen on laatinut kilpailukartan.

Kilpailuun on jo ilmoittautunut 65 kilpailijaa, mutta määrä kasvaa vielä merkittävästi. Kansallisesta kärjestä kilpailua tähdittämään on jo ilmoittautunut Kooveen Johanna Hulkkonen, ja muitakin huippunimiä odotetaan mukaan.

HyRan edustajista 14-vuotiaat ja nuoremmat (s. 2006 tai myöhemmin) saavat osallistua kilpailuun (ilmoittautuminen Irmassa). Muiden toivotaan osallistuvan talkootehtäviin – ja yleisöksikin saa tietenkin tulla. Tarjolla on monenlaisia tehtäviä pysäköinnissä ohjaamisesta rastien valvontaan. Etenkin nuoria toivotaan myös rastien tarkastusjuoksijoiksi ennen kilpailun alkua. Tehtävät ovat oiva keino tutustua muihin seuralaisiin, eikä useimpiin vaadita lainkaan erityisosaamista. Voit ilmoittautua lisäämällä nimesi talkoolaistaulukkoon. Lisätietoa tehtävistä saa kilpailunjohtajalta ja toimintojen vastuuhenkilöiltä.

Kilpailu käydään Hyvinkäällä, mutta tarkempi sijainti paljastetaan vasta aivan kilpailun alla. Kilpailukeskuksen etäisyys rautatieasemalta on enintään muutama kilometri, eli kilpailu käydään Hyvinkään ydinalueella.

Tervetuloa mukaan!

Onnistuneet suoritukset toivat Nuorten Jukolasta 40. sijan

HyRa osallistui viime viikonloppuna Nuorten Jukolaan, jossa seuran ainoa seitsikko onnistui hyvin. Nuori joukkue ylsi seitsemän onnistuneen suorituksen jälkeen sijalle 40, ja vuoden takainen sijoitus parani pykälällä.

HyRan viestin avasi Piia Romppainen, joka toi onnistuneen suorituksen jälkeen joukkueen vaihtoon pitkässä letkassa sijalla 57*. Santeri Ahoniemi onnistui toisella osuudella ohittamaan useita joukkueita ja nostikin HyRan sijalle 38, jolla Vili Kantelinen joukkueen omalla osuudellaan piti. Joukkueen nuorin viestinviejä suoriutui helposta kolmososuudesta mainiosti: osuuden 27. nopein aika (HyRan paras osuussijoitus) ja ero kärkeen 50 sekuntia pienemmäksi.

Neljännellä osuudella HyRan riveihin täksi vuodeksi vaihtanut Hetta Saarinen nosti sijoitusta pykälällä. HyRa pysyi samoilla sijoilla seuraavienkin osuuksien jälkeen (Touko Hyvärilä tuli vaihtoon sijalla 31 ja Iida Heinäaro lähetti ankkurin matkaan sijalta 30), ja lopulta pari vuotta vanhempien joukossa kunniakkaasti taistellut Eetu Korhonen toi HyRan maaliin sijalla 40.

HyRan nuoren joukkueen seitsemästä viestinviejästä viisi voi ikänsä puolesta juosta saman osuuden myös ensi vuonna – Vili itse asiassa peräti neljänä seuraavana vuonna. 40:s sija kieliikin nuoren joukkueen onnistumisesta raskaaksi kutsutussa maastossa, joka sai monet kilpailijat tuntemaan olonsa kaikkensa antaneeksi. Jokaisen juoksijan onnistuessa lopputulos on yleensä hyvä, ja niin kävi tänä vuonna. Seuraavana vuonna sijoitusta puolustetaan Valkeakosken maastoissa.

Nuorten Jukola on lasten ja nuorten huomattavimpia viestikilpailuita. Viesti koostuu seitsemästä osuudesta, ja joukkueissa on monenikäisiä tyttöjä ja poikia. Osuuksien ikä- ja sukupuolirajoituksilla taataan nuorempienkin lasten pääseminen mukaan. Vanhimmat NuJussa kilpailevat nuoret ovat 18-vuotiaita. HyRalle on myönnetty Nuorten Jukola vuodeksi 2023, ja kilpailu käydään Sveitsissä.

Tulokset
Kuvat: Teemu Kantelinen
*: oikeammin sija oli 56:s, sillä Piia ohitti vielä maalileimauksen ja vaihtopuomin välissä yhden kilpailijan.

Wertti valittu EM-kisoihin

HyRan Wertti Autio on valittu Suomen joukkueeseen pyöräsuunnistuksen nuorten EM-kilpailuihin! Alun perin Portugalissa toukokuussa järjestettäväksi suunnitellut EM-kilpailut siirrettiin lopulta syyskuulle, ja kilpailut käydään Suomessa Lahden ja Heinolan alueella. Nuoret kilpailevat 20-vuotiaiden sarjassa.

Nuorten EM-kilpailuissa kamppaillaan mitaleista neljällä matkalla: yhteislähtö (Heinola 10.9.), sprintti (Nastola 11.9.), viesti (Vierumäki 12.9.) sekä pitkä matka (Lahti 13.9.). Suomen joukkue koostuu kuudesta miehestä ja naisesta, jotka kaikki pääsevät kaikille matkoille. Viestissä kilpaillaan kolmen hengen joukkueissa.

Wertille kyseessä on kolmas pyöräsuunnistuksen arvokilpailu. Nuorten EM-kilpailuista 2018 tuli viestin pronssia, minkä lisäksi Wertti osallistui nuorten MM-kilpailuihin 2019.

Toivotamme Wertille ja koko Suomen joukkueelle onnea ja menestystä!

Kisasivut